MAN - Vaihtoautot

Helsingissä otetaan 4.1. alkaen käyttöön uusi sähköbussimalli Pohjolan Liikenteen liikennöimillä HSL-linjoilla 562 Mellunmäki-Aviapolis ja 587 Mellunmäki-Leppäkorpi. Bussit ovat kolmiakselisia, niin kutsuttuja telibusseja, joita ei aiemmin ole ollut saatavana sähköisinä. Uusi bussimalli mahdollistaa joukkoliikenteen sähköistämisen yhä laajemmin ja nopeammin.

Telibussit ovat 15 metrisiä, matkustajakapasiteetiltaan noin 90 henkilön busseja, joita käytetään Suomessa ja muissa Pohjoismaissa laajalti kaupunkiliikenteessä. Muualla Euroopassa suositaan suurikokoisia nivel-, eli haitaribusseja, joiden matkustajakapasiteetti on 100 henkilöä.

- Telibussin ja nivelbussin matkustajakapasiteetissa ei ole suurta eroa, mutta telibussi selviää paremmin talven liukkailla keleillä. Siksi ne ovat suosittuja Pohjoismaissa. Lisäksi ne ovat hankintahinnaltaan huomattavasti edullisempia, kertoo Pohjolan Liikenteen toimitusjohtaja Heikki Alanko.

Suuren matkustajakapasiteetin ja talviominaisuuksiensa puolesta telibussit ovat vaatimuksena useimmissa Suomen kaupunkiliikenteen kilpailutuksissa.

- Uusien bussien myötä sähköbusseja voidaan tarjota kaikkiin kilpailutuskohteisiin. Aiemmin se oli mahdollista vain kohteissa, joissa vaatimuksena olivat 12 metriset tai nivelbussit. Sähköbusseille avautuvat nyt entistä suuremmat markkinat. Tämä lisää mahdollisuuksia laajentaa ympäristöystävällistä ja hiljaista liikennöintiä yhä useampiin kohteisiin, Alanko lisää.

Tähän mennessä Suomessa on ollut käytössä 2-akselisia sähköbusseja. Telibussien suurempi koko tarkoittaa myös suurempaa akkukapasiteettia. Uusilla busseilla voi ajaa jopa 400 kilometriä latausten välillä. Bussit ladataan varikolla yön aikana ja tarvittaessa täydennysladataan kerran päivässä.  

Uusien bussien myötä VR-konserniin kuuluvalla Pohjolan Liikenteellä on yli 60 sähköbussia HSL-liikenteessä. Kesällä 2021 määrä kasvaa vielä yli 20:llä, kun lähes koko Pohjolan Liikenteen ajama Sipoon HSL-liikenne sähköistetään. Yhteensä täyssähkökalustoa Pohjolan Liikenteellä on yli 130 auton verran, sillä kuljettajat ovat jo vuosien ajan ajaneet tauoille sähköhenkilöautoilla.