MAN - Vaihtoautot

Helsingin Vuosaaressa on avattu viime viikolla uusi linja 90R, joka toteutetaan robottibussikokeiluna.

Linjaa operoi itseajava sähköinen robottibussi, joka liikkuu muun liikenteen seassa. Ajoneuvossa on mukana turvakuljettaja, joka valvoo toimintaa. Tavoitteena on parantaa Aurinkolahden saavutettavuutta ja ajaa aiempia kokeiluja suuremmilla keskinopeuksilla eli lähestyä nykyisen joukkoliikenteen matkustusnopeutta. Kokeilu kestää marraskuun loppuun asti. Palvelu on matkustajille ilmainen.

”Näitä kokeiluja täytyy edelleen toteuttaa aidossa käyttöympäristössä, jotta tekniikkaa ja liikkumisen palvelua voidaan kehittää vastaamaan käytännön tarpeisiin. Tavoitteena tulevaisuudessa on ennen kaikkea pidempikestoisemmat kokeilut, joissa tekniikkaa sekä palvelumallia kehitetään järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti”, kertoo projektipäällikkö Eetu Rutanen Metropoliasta.

Kokeilua operoivalla Roboridella on valmiudet muokata tarvittaessa robottibussin reittiä ja palvelukokemusta aiempia kokeiluja nopeammin. Esimerkiksi reagointi robottibussin reitin ympäristössä tapahtuviin muutoksiin, kuten uusiin liikennejärjestelyihin tai työmaihin, on aiempia kokeiluja joustavampaa.

Arkisin (ma-pe) robottibussi ajaa reittiä linjanumerolla 90R klo 8-12 ja 16-20 (välissä 4 h lataustauko) HSL:n Reittioppaasssa näkyvien kiinteiden aikataulujen mukaan. Kyydissä pyydetään noudattamaan joukkoliikenteen koronasuosituksia, muun muassa käyttämään kasvomaskia.

Viikonloppuisin robottibussin voi kutsua pysäkille

Robottibussin voi viikonloppuisin (la-su) tilata ennalta määritellyn reitin varrella sijaitseville pysäkeille klo 9-12 ja 15-18 välillä (välissä 3 h lataustauko). Kutsutoiminnon tarkoituksena on tarjota tarpeeseen tilattava palvelu, jolloin kuusipaikkainen robottibussi ei aja turhaan. Kutsutoiminto vaatii älylaitteella tapahtuvan sovelluksen käyttöä. Kutsuttavan bussin kyydissä on myös turvakuljettaja.

Pilotin aikana kadunvarsipysäköintiä rajoitettu

Helsingin kaupunki on luovuttanut väliaikaisesti kadunvarsien pysäköintipaikkoja Vuosaaren reitin molemmista päistä robottibussin päätepysäkeiksi, joilla robottibussi odottaa kutsuja. Vuosaaren terveysasemalla on bussin ajoakkujen latauspaikka.

Kokeilut vaativat yhteistyötä monien tahojen välillä

Pilotti on osa EU:n Horisontti 2020 -puiteohjelman Ride2Rail-hankkeen toimintaa. Ajoneuvo on virolaisen Auve Techin valmistama ja pilottia operoi suomalainen Roboride. Kokeilu toteutetaan yhteistyössä Helsingin kaupungin, kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virum Helsingin ja Metropolia ammattikorkeakoulun älykäs liikkuminen -innovaatiokeskittymän kanssa.

Matkustajilla on mahdollisuus antaa kokeilusta palautetta, joko suoraan turvakuljettajille tai Tampereen yliopiston VERNE-tutkimusryhmän tekemän kyselyn kautta.

Lähtöjen sekä tilattujen kyytien toteutumista ei voida taata. Tarkista ajantasainen tieto Reittioppaasta tai Roboride-sovelluksesta. Robottibussin liikennöinti ja bussin kutsuminen pysäkille: linkki Roboride-sovelluksen sivustolle Lisää Ride2Rail-hankkeesta Forum Virium Helsingin sivustolta

Lataa tästä valokuvia Vuosaaren robottibussista (kuvat: Metropolia/Eetu Rutanen)