MAN - Vaihtoautot

Vuoden 2019 logistiikkahankepalkinnon saajaksi on valittu Helsingin kaupunginkirjasto. Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGYn myöntämän palkinnon tarkoituksena on edistää Suomen kilpailukykyä tukevaa oston, logistiikan ja logistiikkaverkkojen kehittämistä palkitsemalla alan osaajia.

- Helsingin kaupunginkirjasto on viime vuodet kehittänyt logistiikkaansa innovatiivisesti ja päämäärätietoisesti. Kehitystyö on parantanut kirjaston palvelutasoa merkittävästi ilman toimintamenojen kasvua esimerkiksi nopeuttamalla uutuuskirjojen ja varausten saatavuutta, perustelee LOGYn hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Juhantila.

Helsingin kaupunginkirjaston hankintatoimen sekä tietojärjestelmien uudistaminen ovat mahdollistaneet perusteelliset parannukset logistisiin prosesseihin. Kirjastossa on otettu käyttöön RFID-seuranta ja keväällä 2019 siirrytään uuteen aineiston logistiikka- ja kellutusjärjestelmään, jonka myötä luovutaan toimipistekohtaisista kokoelmista. Kirjastopalvelut on myös testannut erilaisia innovatiivisia ratkaisuja, kuten robotiikan hyödyntämistä ja tekoälyn käyttöönottoa, jotta aineisto tavoittaisi paremmin oikeat asiakkaat.

- On hienoa, että kirjaston logistiikkatoiminta ja sen kehittäminen on huomattu myös kirjastoalan ulkopuolella. Helsingin kaupunginkirjastossa pyritään löytämään ennakkoluulottomasti uusia ratkaisuja, jotta logistiikka tukee kirjastoalan kehitystä, iloitsee logistiikasta vastaavan kirjastoverkon yhteisten palveluiden päällikkö Virva Nousiainen-Hiiri.

Logistiikkaa kehittämällä vapautetaan kirjastoammattilaisten aikaa kirjojen käsittelystä sisällölliseen työhön, kuten asiakkaiden opastamiseen, tietoyhteiskuntataitojen opettamiseen ja lukemisen edistämiseen. Uuden järjestelmän etuja ovat myös aineistovarauksiin liittyvien prosessien parantuminen ja kirjojen omatoimisen noudon helpottuminen.

- Toimiva logistiikka on jo vuosia ollut Helmet-kirjastoverkon tärkeimpiä menestystekijöitä. Ihmiset varaavat ja lainaavat Helmet-järjestelmästä vuositasolla yli 15 miljoonaa nidettä, ja hyvä asiakaskokemus ei olisi mahdollista ilman tehokasta logistiikkaa. Uskon, että Helmetin pysyminen Suomen arvostetuimpien verkkobrändien joukossa vuodesta toiseen on pitkälti logistiikkajärjestelmämme ansiota, Helsingin kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen toteaa.