MAN - Vaihtoautot

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n koordinoimassa kansainvälisessä PANDHUB-hankkeessa kehitetään pandemioiden ja muiden vaarallisten tartuntatautien leviämisen torjuntaa liikenteen solmukohdissa.

VTT:n mukaan Infektiotautien tartuntariskiin vaikuttavat useat eri tekijät kuten taudin tartuntapa, mikrobin kyky aiheuttaa tauti sekä tartunnalle altistuva matkustaja. Normaalioloissa tartuntariski joukkoliikenteessä on alhainen eikä edellytä toimenpiteitä normaalin hygienian noudattamisen lisäksi, mutta epidemioiden varalta on syytä tiedostaa kohteet ja tilanteet, joissa riski voi olla kohonnut.

Hankkeen tuloksia voidaan VTT:n mukaan hyödyntää riskianalyyseissä, varautumisissa poikkeustilanteisiin ja vastatoimien suunnitteluissa. Lopputuloksena saadaan myös ohjeita eri tartuntareittien tehokkaalle katkaisulle sekä ihmisten ja tilojen suojaus-, puhdistus- ja desinfiointiohjeet.

Hankkeen aikaansaannoksia pääsevät hyödyntämään vuoden 2017 lopulla terveydestä, valmiudesta ja turvallisuudesta vastaavat viranomaiset ja tahot kuten Euroopan tartuntatautivirasto, WHO, liikenteen solmukohtien operaattorit ja turvallisuuden parantuessa välillisesti myös matkustajat.