MAN - Vaihtoautot

Viime vuoden tilintarkastus nostatti myrskyn Hangon sataman yhtiökokouksessa. Silti sama johtokunta jatkaa 2021. "On asioita, joita pitää selvittää", sanoo jatkoon valittu johtokunan jäsen Eero Koli Västra Nyland lehdessä.

Satasmajohtokunnan puheenjohtaja Johan Wikström (RKP) erosi hallituksesta viime vuonna. Nyt hänet valittiin uudestaan hallituksen puheenjohtajaksi.

Hangon sataman johtokunta koostuu kokonaan paikallisista poliitikoista puoluekannatuksen suhteessa. Poliitikot eivät halua luopua eduistaan. Hangon satamalle on esitetty Vaasan sataman mallia, jossa sataman asiakkaat, huolintaliikkeet ja kuljetusyritykset istuvat sataman johtokunnassa asiantuntijoina valtuuston ja kaupungin edusatajan kera. Ehdotus on toistuvasti ajanut karille.

Hangon satama on Hangon kaupungin tärkein tulolähde. Se on, koronavuotta lukuunottamatta, tehnyt hyvää tulosta ja parantanut tahtia vuosi vuodelta. Hanko-Hyvinkää rautatien sähköistämisen, jonka pitäisi valnmstua 2024, odotetaan merkitsevän sataman läpimurtoa Suomen suurimpien ja tärkeimpien joukkoon.