MAN - Vaihtoautot

Hallinto-oikeus hylkäsi Hailuodon kiinteä yhteys -hankkeen vesilupapäätöksestä tehdyn valituksen. Mikäli päätöksestä ei valiteta edelleen, rakentaminen on mahdollista aloittaa keväällä 2023.

Lainvoimaisen vesiluvan puuttuminen on viivästyttänyt kiinteän yhteyden toteuttamista vuosilla. Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri valitti hankkeen vesiluvasta Vaasan hallinto-oikeuteen maaliskuussa 2020. Tuoreessa päätöksessä hallinto-oikeus hylkää valituksen. Päätöksessä muutetaan lupaehtoa, joka koskee rakentamisen jälkeisten luontovaikutusten tarkkailua vuoden 2029 jälkeen. Lupaa valvova viranomainen tekee tuolloin päätöksen seurannan jatkamisesta.

”Olemme tyytyväisiä, että hanke vihdoinkin pääsee etenemään lukuisten kaavoitus- ja tiensuunnitteluvaiheisiin liittyvien valitusprosessien jälkeen. Hanke on erittäin tärkeä liikenteen palvelutason turvaamiseksi”, toteaa liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen suunnitteluyksikön päällikkö Risto Leppänen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Lauttaliikenne on herkkä häiriöille ja sen järjestäminen on erittäin kallista pitkällä tähtäimellä. Kiinteä yhteys parantaa Hailuodon valtakunnallista ja seudullista saavutettavuutta, mahdollistaa entistä sujuvammat henkilö- ja tavaraliikenteen yhteydet sekä luo edellytyksiä elinkeinoelämän kehittämiselle. 

Hailuodon kiinteä yhteys toteutetaan allianssimallilla. Allianssin etuna on, että vesiluvasta tehdyn valituksen käsittelyaika on voitu hyödyntää hankkeen kehitystyössä. Kehitysvaiheen työskentely käynnistettiin, kun allianssi muodostettiin keväällä 2022, ja se jatkuu edelleen. Hallinto-oikeuden päätökseen on mahdollista hakea valituslupaa Korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

”Jatkamme meneillään olevaa kehitystyötä ja rakentamissuunnittelua. Mikäli jatkovalitusta ei tule, hankkeen toteuttamisvaiheeseen päästään siirtymään mahdollisesti keväällä 2023”, arvioi hankkeen projektipäällikkö Terhi HonkarintaVäylävirastosta.

Yhteyden rakentamisen on arvioitu kestävän noin kolme vuotta.