Ajolinja

Gasum on avannut uuden biokaasutankkausaseman Raaseporissa.Uusi asema sijaitsee Hangon tien varrella, Tammisaaren välittömässä läheisyydessä osoitteessa Mekaanikontie 10.

Samassa ryppäässä sijaitsevat mm. Wiboxin lounasravintola ja Toyotan myynti- ja huoltopiste.

Uusi biokaasuasema tukee Hangon Sataman kautta kulkevaa vähäpäästöistä tavaraliikennettä.

Asema palvelee sekä henkilö- että raskasta liikennettä, sillä asemalla voi tankata sekä nesteytettyä (LBG) että paineistettua (CBG) biokaasua.

”Avautuva asema vastaa asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden toiveisiin, ja vahvistaa Gasumin pitkäjänteistä työtä pohjoismaisen biokaasutankkausverkoston rakentamiseksi. Raaseporin asema tukee erityisesti Hangon Sataman vilkasta tavaraliikennettä, mahdollistaen vähäpäästöiset kuljetukset tärkeillä reiteillä”, Gasumin Suomen liikenteen johtaja Juho Kurra sanoo.

Hangon Sataman toiminta on hiilineutraalia

Hangon Satama onkin Suomen kolmanneksi suurin kaupallinen satama ja yksi merkittävämpiä kansainvälisten merikuljetusten solmukohtia Suomessa. Sataman läpi kulkee vuorokaudessa noin 1 000 raskasta ajoneuvoa, jotka muun muassa vievät metsäteollisuuden tuotteita ja tuovat autoja.

Eurooppaan nopeimman reitin tarjoavan sataman merkitys on myös Suomen huoltovarmuuden näkökulmasta erittäin tärkeä.

Hangon Sataman oma toiminta on tätä nykyä hiilineutraalia – ensimmäisenä satamana Suomessa. Sataman omien kunnianhimoisten päästövähennysten tavoitteena on myös kannustaa muita alueen logistiikka-alan toimijoita vähentämään omia päästöjään.

”Satamalle on olennaista, että kaikilla erilaisia polttoaineita käyttävillä ajoneuvoilla pääsee vaivattomasti Hankoon, myös kaasurekoilla. Biokaasun tankkausasema sataman lähialueella on tärkeä vihreän siirtymän ja kilpailukyvyn edistämiseksi”, Hangon Sataman toimitusjohtaja Anders Ahlvik toteaa.

Biokaasulla vähäpäästöiset kuljetukset tie- ja meriliikenteessä

Gasumin biokaasujakelu mahdollistaa tieliikenteen päästöjen tehokkaan vähentämisen tarjoamalla puhtaamman polttoainevaihtoehdon kuljetuksiin. Erilaisista jätevirroista valmistetun biokaasun päästöt ovat keskimäärin 90 prosenttia pienemmät kuin perinteisillä fossiilisilla polttoaineilla.

Gasumin laajentuva tankkausasemaverkosto mahdollistaa biokaasun käytön yhä useammilla tieliikenteen reiteillä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Pohjoismaisen tankkausverkoston ansiosta vähäpäästöiset kuljetukset ovat mahdollisia myös maiden rajat ylittävissä kuljetuksissa.

Biokaasua on nyt mahdollista käyttää myös tietyillä laivareiteillä, mahdollistaen niin sanotut vihreät rahtikäytävät Pohjoismaiden välillä.

Gasumin strateginen tavoite on edistää pohjoismaista energiasiirtymää tarjoamalla jatkuvasti kasvavia määriä puhtaampaa energiaa asiakkailleen tie- ja meriliikenteessä sekä teollisuudessa.

Lisätietoja

Energiayhtiö Gasum on pohjoismainen kaasu- ja energiamarkkinoiden asiantuntija. Tarjoamme puhtaampaa energiaa ja energiamarkkinoiden asiantuntijapalveluita teollisuuden ja lämmön ja sähkön yhteistuotannon tarpeisiin sekä puhtaampia polttoaineratkaisuja maantie- ja meriliikenteeseen.

Hangon Satama on Suomen eteläisin satama, josta on nopea yhteys Keski-Eurooppaan ja kaikkialle Suomeen. Satama on yksi merkittävämpiä kansainvälisten merikuljetusten solmukohtia Suomessa. Hangon Satama toimii luotettavasti, tehokkaasti, turvallisesti ja ympäristöystävällisesti vuoden jokaisena päivänä ja sen toiminta on täysin hiilineutraalia.