MAN - Vaihtoautot

Fossiilittoman liikenteen tiekartan tavoitteena on puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Kolmivaiheisen tiekartan toimet koskevat etenkin tieliikennettä, joka aiheuttaa valtaosan liikenteen päästöistä. Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja tiekartasta eli periaatepäätöksestä kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi 19. helmikuuta 2021 mennessä.

Hallituksen tavoitteena on vähintään puolittaa kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasosta. Vuoteen 2045 mennessä liikenne tulee muuttaa nollapäästöiseksi. Vuonna 2005 tieliikenteen hiilidioksidipäästöt olivat yhteensä noin 12,5 miljoonaa tonnia eli vuonna 2030 päästöt saisivat olla yhteensä noin 6,25 miljoonaa tonnia. Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen perusennusteen mukaan tieliikenteen hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet 1,5 miljoonaa tonnia. Ne vähenevät jo päätetyin toimin arviolta noin 3,1 miljoonaa tonnia lisää vuoteen 2030 mennessä. Tieliikenteessä tavoitellaan vielä noin 1,65 miljoonan hiilidioksiditonnin vähennystä, jotta päästöt puolittuisivat vuoden 2005 tasosta.

– Liikenteellä on suuri rooli kansallisten päästöjen vähennystavoitteiden saavuttamisessa. Lähdemme liikkeelle tukemalla ja kannustamalla yrityksiä ja kansalaisia yhä kestävämpiin liikennemuotoihin. Syksyllä hallitus arvioi, onko tarvetta lisätoimille liikenteen päästöjen puolittamiseksi, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.

Liikenne aiheuttaa viidesosan Suomen päästöistä. Tieliikenteen osuus kotimaan liikenteen päästöistä on noin 94 prosenttia. Tiekartta on laadittu fossiilittoman liikenteen työryhmän suositusten sekä VTT:n, Aalto-yliopiston ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin vaikutusarviointien pohjalta.

Ensimmäinen vaihe – tuet ja kannusteet

Tiekarttaluonnos koostuu kolmesta vaiheesta. Ensimmäiseksi toteutettaisiin 19 toimenpidettä, joiden vaikutuksista on riittävästi tietoa ja jotka edistävät oikeudenmukaista siirtymää kohti fossiilitonta liikennettä. Ensimmäisessä vaiheessa edistettäisiin fossiilisten polttoaineiden korvaamista, ajoneuvokannan uudistamista ja liikennejärjestelmän energiatehokkuutta erilaisin tuin ja kannustimin. Päätökset tuista ja kannusteista tehtäisiin alkuvuodesta 2021. Toimet vähentäisivät hiilidioksidipäästöjä arviolta noin 0,6 megatonnia.

Ensimmäisen vaiheen keinot olisivat:

Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen

1) Sisällytetään biokaasu ja sähköpolttoaineet jakeluvelvoitteeseen ja nostetaan biopolttoaineiden jakeluvelvoite 34 prosenttiin

2) Jakeluinfratuki julkisille lataus- ja tankkausasemille

3) Latausinfratuki taloyhtiöille ja työpaikoille

4) Huoltoasemien latauspisteet

5) Latauspalveluiden yhteiskäyttö ja roaming

6) Sähkötiepilotit

Autokannan uudistaminen

7) Autovalmistajia koskevan sitovan CO2-raja-arvon päivittäminen

8) Täyssähköautojen hankintatuki

9) Pakettiautojen hankintatuki

10) Raskaan kaluston hankintatuki

11) Romutuspalkkiokampanjat

12) Konversiotuet etanoli- ja kaasuautoille

13) Julkisen sektorin puhtaat ajoneuvohankinnat

14) Puhtaiden ajoneuvojen tutkimus

Liikennejärjestelmän tehostaminen

15) Kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelma

16) Joukkoliikennetuet

17) Liikkumisen ohjauksen tuki

18) Yhdistettyjen kuljetusten edistäminen

19) Suuret ajoneuvot tiekuljetuksissa

Toinen vaihe – etätyö, liikenteen uudet palvelut ja jakeluvelvoitteen nosto

Toisessa vaiheessa arvioitaisiin keinoja, joiden vaikutuksista päästöihin tarvitaan lisää tietoa ennen päätöksentekoa. Näitä keinoja ovat esimerkiksi etätyö ja liikenteen uudet palvelut, joita kotitaloudet tai yritykset voivat ottaa käyttöönsä ja joihin liittyy merkittävä potentiaali vähentää päästöjä. Vaikutusarviointeja tehtäisiin keväällä ja kesällä 2021 ja ne valmistuisivat viimeistään syksyllä 2021. Lisäksi selvitettäisiin, onko ensimmäisessä vaiheessa päätettyä biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta mahdollista nostaa entisestään 34 prosentista ja onko kestävästi tuotettuja raaka-aineita riittävästi saatavilla.

Kolmas vaihe – tarvittaessa päätös muista toimista

Viimeinen vaihe on ehdollinen. Syksyllä 2021 hallitus arvioisi sitä, riittävätkö EU-tasolla tehtävät päätökset sekä tiekartan ensimmäisen ja toisen vaiheen keinot Suomen liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittamiseen vuoteen 2030 mennessä. Jos tavoite ei näyttäisi toteutuvan, hallitus tekisi päätökset muista tarvittavista toimista. Tätä varten hallitus jatkaisi eri toimenpiteiden, kuten fossiilisten polttoaineiden kansallisen päästökaupan sekä ajoneuvokilometreihin ja tieluokkiin perustuvan liikenneveromallin valmistelua. Päätöstä tehtäessä huomioitaisiin päästövähennysten kustannustehokkuus, vaikutus kilpailukykyyn sekä alueellinen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Mitä seuraavaksi?

Lausuntokierros jatkuu 19. helmikuuta 2021 asti. Lausuntopyynnöt on julkaistu osoitteessa www.lausuntopalvelu.fi. Lausuntoja voivat antaa kaikki organisaatiot ja kansalaiset netissä tai sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä on tarkoitus tehdä valtioneuvoston periaatepäätös keväällä.

Hallitus asettaisi periaatepäätöksen toteuttamiseksi ohjausryhmän, johon kuuluisivat liikenne- ja viestintäministerin, työ- ja elinkeinoministerin, valtiovarainministerin sekä ympäristöministerin valtiosihteerit.