Ford on esitellyt tällä viikolla medialle, verkostolleen ja kumppaneilleen uuden visionsa tulevaisuudestaan Euroopassa.
Seuraavan kolmen vuoden aikana julkistettavat uudet tuotteet ja teknologiat vahvistavat Fordin sitoutumista Eurooppaan.
Euroopan strategian tukena on yhtiön uusi globaali Ready-Set-Ford -brändialusta, joka jakautuu kolmen osa-alueeseen, joilla Ford toimii aidoimmillaan ja erottuu kilpailijoistaan: hyötyajoneuvot (Build), suorituskyky (Thrill) ja seikkailullisuus / off-road (Adventure).
Ford Pro on ollut Euroopan johtava hyötyajoneuvomerkki jo 11 vuotta peräkkäin. Suomessa merkki on ollut myydyin pakettiauto viimeiset seitsemän vuotta.
Ford Pron Uptime-palvelut hyödyntävät ajoneuvoista saatua dataa ja ennakoivaa älyä tunnistaakseen ajoneuvojen mahdolliset huoltotarpeet ennen kuin niistä aiheutuu ongelmia
Nyt Ford laajentaa nämä palvelut myös pienille yrityksille lanseeraamalla uuden Dealer Uptime Service -palvelun, jonka avulla jälleenmyyjä voi valmistautua paremmin autojen huoltotoimenpiteisiin.
Uptime-palvelut ovat toistaiseksi saatavilla Euroopan suurimmilla markkinoilla.
Fordin hyötyajoneuvomallisto kasvaa kahdella uudella mallilla:
- Ranger Super Duty: Euroopan myydyin avolavamalli saa rinnalleen järeän Super Duty -version. Malli on suunniteltu kaikkein vaativimpiin työtehtäviin pelastuslaitoksille, metsätaloudelle ja puolustusvoimille. Mallin suorituskyky vakuuttaa: yhdistelmämassa 8 000 kg, 3,4 vetopaino 4 500 kg 4 ja kantavuus lähes 2 000 kg. 3 Super Dutyssa on valmiina tehtaalta toimitettuna vaativiin olosuhteisiin soveltuva erikoisjousitus, vahvempi alustansuojaus ja korkeampi maavara. Työskentelyä helpottavat myös mukava ohjaamo, liitettävyysominaisuudet ja kuljettajaa avustavat järjestelmät. 5
- Transit City: Uusi täyssähköinen tonniluokan pakettiauto on suunniteltu erityisesti kaupunkien vähäpäästöisille ja täysin päästöttömille vyöhykkeille. Transit City saapuu markkinoille myöhemmin tänä vuonna.
Vuoden 2029 loppuun mennessä markkinoille tulevat viisi täysin uutta, Euroopassa valmistettua Ford-henkilöautoa ovat:
- Uusi jäsen globaaliin Bronco-perheeseen: Uusi useaa voimanlähdettä käyttävä malli on vankka kompaktin kokoluokan SUV, jonka tuotanto alkaa Fordin Valencian tehtaalla Espanjassa vuonna 2028.
- Sähköinen hatchback: Uudessa pienessä sähköautossa on erottuva muotoilu ja Fordin tunnusomainen ajodynamiikka. Malli tuo kilparadoilta tuttua suorituskykyä B-segmenttiin.
- Pieni sähköinen SUV: Dynaaminen, täyssähköinen pieni SUV ilmentää samaa rallihenkistä muotokieltä ja ajodynamiikkaa kaupunkiympäristöön sopivassa paketissa.
- Kaksi useaa voimanlähdettä käyttävää crossoveria: Uusi henkilöautomallisto täydentyy vuoden 2029 loppuun mennessä kahdella rallihenkisellä crossover-mallilla.




