MAN - Vaihtoautot

Kansainvälisiä kuljetuksia suorittavien kuljetusyritysten >2,5 tonnin pakettiautoihin on tulossa velvollisuus noudattaa EU:n ajo-ja lepoaikoja ja autoihin on asennettava piirturi valvomaan niiden noudattamista. Määräys ei koske kansallisia kuljetuksia eikä kokonaispainoltaan alle 2,5 t painavia pakettiautoja.

ETSC on jo pitkään halunnut em. määräyksiä voimaan. Nyt EU on taipunut viemään vaatimusta toteutukseen. Samalla toteutuu myös vaatimus, jonka mukaan kuljettaja ei saa viettää viikottaista lepoaikaa autossaan. Työnantajan edellytetään kustantavan muualla kuin autossa vietetyn lepoajan. Lepoaikavaatimuksesta kuljetusaika ulkomailla voi venyä pitkäksi, mikä osaltaan voi johtaa ei-toivottuun väsymiseen. ETSC edellyttää, että seurauksia selvitetään ja valvotaan.