Euroopassa on yksi maailman turvallisimmista rautatieverkostoista, jossa suuronnettomuudet ovat harvinaisia ja merkittävät onnettomuudet vähentyneet viimeisen kahden vuosikymmenen aikana.
Euroopan unionin rautatievirasto on julkaissut vuoden 2024 raportin, jossa avataan rautatieturvallisuutta ja rautateiden yhteen toimivuutta EU-tasolla. Raportti tuo lukujen kautta näkyväksi myös Suomen rautateiden turvallisuutta, joka on Euroopan tasolla huippuluokkaa.
Suomi jakaa kärkipaikan kuuden muun Euroopan maan kanssa, kun tarkastellaan matkustajien kuolemia per miljardi matkustusjunakilometriä. Näitä kuolemia kärkipaikan jakavilla mailla on nolla. Kuolemia per miljardi junakilometriä on puolestaan 0,08, mikä tuo Suomen neljännelle sijalle. Tässä luvussa ei huomioida luvattomaan liikkumiseen tai itsemurhiin liittyviä kuolemia.
- Suurimpina huolenaiheina ovat tasoristeykset ja luvattomat kulkijat. Valitettavasti vuoteen 2022 mahtui traaginen ratatyöntekijän kuolema, ja samankaltainen onnettomuus tapahtui jälleen elokuun lopussa tänä vuonna. Työtä on vielä edessä, jotta onnettomuuksia voidaan vähentää vielä entisestään, sanoo turvallisuusjohtaja Toni Hytönen Fintrafficin raideliikenteenohjauksesta.
Vakavien loukkaantumisten osalta Suomi on 12. sijalla (0,14 vakavaa loukkaantumista per miljardi junakilometriä) ja merkittävien onnettomuuksien osalta 11. sijalla (0,35 merkittävää onnettomuutta per miljardi junakilometriä). Raportti perustuu 28 maan tuottamaan dataan Euroopan rautateiltä vuoteen 2022 saakka.
Fintrafficin raideliikenteenohjauksessa vastataan vuosittain yli 500 000 junan ja reilun 82 miljoonan matkustajan turvallisesta ja sujuvasta matkanteosta.