AJO-DIGI_2_1000x400.jpeg
previous arrow
next arrow

EU:n uusi ELV-asetus 2026/1738 on hyväksytty, ja sen lopullinen muoto turvaa harrasteajoneuvokulttuurin jatkumisen Suomessa ja koko Euroopassa.

Asetus määrää käytöstä poistettavat ajoneuvot jätteeksi näiden liikennekelpoisuuden päättyessä. Asetuksen mukaan omistajan on toimitettava omalla kustannuksellaan jätteeksi muuttunut ajoneuvo viipymättä asianmukaiseen loppukäsittelyyn.

Asetuksen alkuvaiheen luonnoksissa poikkeus olisi koskenut vain ns. “number match” museoajoneuvoja, eli täysin tehdaskokoonpanossaan olevia alkuperäisiä ajoneuvoja. Ilman suomalaisten ja ruotsalaisten ajoneuvoharrastajien väliintuloa EU-valmistelussa olisi edetty lainsäädäntömalliin, joka olisi käytännössä lopettanut ajoneuvoharrastamisen ja kilpailutoiminnan koko Euroopassa ja samalla hävittänyt merkittävän osan jo museoiduista ajoneuvoista.

Ala työllistää suoraan ja välillisesti Suomessa noin 5000 henkilöä ja Euroopan laajuisesti yli 400 000 henkilöä. Suomessa toiminta koskettaa yli miljoonaa ihmistä.

 Pohjoismaiden – erityisesti Suomen ja Ruotsin harrastejärjestöjen aktiivinen vaikuttamistyö muutti tilanteen ratkaisevasti. Harrastajien äänen kautta Suomen ja Ruotsin parlamentit ja eurokansanedustajat ryhtyivät voimakkaasti ajamaan ajoneuvoharrastajien asemaa ja lopulliseen asetukseen saatiin merkittävä muutos:

Jäsenvaltiot voivat kansallisesti määritellä myös ei-museaaliset, mutta kulttuurihistoriallisesti arvokkaat ajoneuvot.

Tätä kansallista määrittelytyötä tekevät nyt yhdessä SAHK jäsenjärjestöineen, FHRA, Autoliitto, SMOTO, AKK ja muut harrastejärjestöt – yhteensä yli 220 000 suomalaisen ajoneuvoharrastajan puolesta.

Vaikuttamistyötä asetuksen osalta tehtiin aktiivisesti SAHK:n ja SMOTON toimesta 2020–2026, asetuksen valmistumiseen saakka. EU-asetus tarkastus- ja säilytysvaatimuksineen on nyt jäsenvaltioita sitovaa ajantasaista lainsäädäntöä, eikä sen sisältöön voi enää vaikuttaa.

Asetus ajoneuvojen liikennekäytön päättymisestä (ELV) määrittää mm. jäsenvaltioita sitovan velvoitteen määrävälein tehtävästä tarkastuksesta, joka koskee kaikkia kulttuurihistoriallisia ja liikennekäytöstä poistettuja ajoneuvoja. Kansallinen valmistelu ratkaisee jatkossa muilta osin harrasteajoneuvojen aseman. Merkittävimmät muutokset tulevat koskettamaan ajoneuvojen säilytysvaatimuksia, tunnistamisvelvoitteita ja säännöllistä kuntoisuuden arviointia.

Asiaa koskettava lainsäädäntö on viranomaisten mukaan tarkoitus laatia vuoden 2028 alkupuolelle mennessä ja se on tulossa voimaan 1.9.2028. Tähän kansalliseen lainsäädäntöön ajoneuvoharrastajat pyrkivät vaikuttamaan viranomaisten kanssa käytävän keskustelun kautta.

Teemme yhteistyötä myös pohjoismaisten harrastajien kesken, turvataksemme ajoneuvojen kaupan ja vapaan, rajat ylittävän liikkumisen mahdollisimman yhtenäisen ja minimaalisen sääntelyn kautta.

Pidämme hyvänä kehitystä, jossa romut ja jätteet kerätään luonnosta - mutta vastuullinen harrastus samalla turvataan. Pohjoismaiden ja kotimaisten harrastejärjestöjen työn ansiosta harrastaminen ei ole päättymässä – päinvastoin. Nyt Suomessa on mahdollisuus rakentaa selkeä, kohtuullinen ja harrastajaystävällinen kansallinen sääntely, joka turvaa vastuullisen ajoneuvoharrastuksen tulevaisuuden ja liikkuvan kulttuuriperinnön säilymisen historiallisten-, harraste- ja kilpa-ajoneuvojen osalta.