MAN - Vaihtoautot

Delta Auton toimitusjohtajana vuodesta 2019 toiminut Helena Sauramo siirtyy toukokuussa uuteen tehtävään. Sauramo jatkaa nykyisessä työssään 14.5.2023 asti.

Helena Sauramo on työskennellyt Delta Auto Oy:ssa ja Delta Motor Groupissa vuodesta 2010. Ennen toimitusjohtajan tehtäväänsä hän toimi muun muassa yhtiön talousjohtajana sekä talouspäällikkönä.

”Delta Auton hallitus haluaa kiittää Helenaa jo nyt siitä äärimmäisen arvokkaasta työstä, jota hän on tehnyt niin yhtiön kuin konsernin eteen viimeisen 13 vuoden aikana. Helenan toimitusjohtajakaudella Deltan taloudellinen suoriutuminen sekä henkilöstön yhteishenki ovat parantuneet merkittävästi”, kiittää Delta Auton hallituksen puheenjohtaja Pekka Pättiniemi.

Delta Auton hallitus on aloittanut uuden toimitusjohtajan rekrytoinnin.