MAN - Vaihtoautot

DB Schenker organisoi Pohjoismaiden toimintonsa ja yhdistää Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin Pohjoismaiden klusteriksi. Huhtikuun 2023 alussa toimintansa aloittavan klusterin toimitusjohtajaksi on nimitetty Petteri Nurmi. Tällä tulevaisuuteen tähtäävällä organisaatiomuutoksella DB Schenker vastaa liiketoimintaympäristön muutokseen, jossa monet monikansalliset asiakkaat pitävät maita yhtenä Pohjoismaisena markkina-alueena.

Petteri Nurmella on erittäin laaja kokemus eurooppalaisesta ja globaalista logistiikkaliiketoiminnasta. Nurmi aloitti uransa DB Schenkerillä noin 25 vuotta sitten ja on toiminut vuodesta 2018 alkaen DB Schenkerin toimitusjohtajana Suomessa. CEO Petteri Nurmelle raportoiva Pohjoismaiden klusterin johtoryhmä on nimitetty kokonaisuudessaan DB Schenkerin omista kokeneista johtajista. 

-Tällä Pohjoismaiden uudella rakenteella vahvistamme DB Schenkerin asemaa globaaleilla ja Euroopan markkinoilla, pystymme virtaviivaistamaan prosessejamme ja vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden odotuksiin. Petteri Nurmen johdolla ansioitunut ja erittäin kokenut henkilöstömme kykenee huippusuorituksiin, sanoo DB Schenkerin Euroopan alueen toimitusjohtaja Helmut Schweighofer.

-Yhteispohjoismainen markkina-asemamme on vahva varsinkin lento- ja merirahdissa sekä sopimuslogistiikassa. Tämä kriittinen massa antaa meille valmiudet vahvistaa markkinaasemaamme entisestään. Voimme myös työskennellä entistä tehokkaammin asiakkaidemme hyväksi ja täyttää meihin kohdistuvat korkeat odotukset, sanoo Pohjoismaiden DB Schenkerin uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty Petteri Nurmi.

Uusi Pohjoismaiden klusteri yhdistää Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa toimivien paikallisten yhtiöiden kattavan tuotevalikoiman ja innovatiiviset ratkaisut, joita tuottaa yli 6 000 työntekijää. Pohjoismaiden klusterin liikevaihto on lähes 3 miljardia euroa. DB Schenkerin ainutlaatuiseen, maailmanlaajuisesti yli 1 850 toimipisteen verkostoon kuuluva Pohjoismaiden klusteri on globaalin elinkeinoelämän luotettava kumppani, joka tarjoaa kattavat kansalliset ja kansainväliset kuljetusratkaisut saman katon alta.