
Daimler Buses kehittää yhdessä tutkimus- ja teollisuuskumppaneidensa kanssa akkukäyttöistä kaukoliikenteen linja-autoa Electrified Coach (ELCH) -hankkeessa. Lokakuun alussa hankkeen osapuolet kokoontuivat Neu-Ulmiin Saksaan arvioimaan projektin etenemistä ja testaamaan kehitettyä koeajoneuvoa.
Tapaamisen kohokohtana oli yhteinen koeajo hankkeessa kehitetyllä teknologia-ajoneuvolla, joka on suunniteltu yli 500 kilometrin toimintamatkaa varten.
ELCH-hankkeen tavoitteena on luoda tekniset ja taloudelliset edellytykset tulevaisuuden sähkökäyttöisille kaukoliikennebusseille sekä kehittää markkinoille soveltuva akkukäyttöisen linja-auton konsepti.
Saksan liittovaltion talous- ja energiaministeriön rahoittama hanke jatkuu vuoden 2026 loppuun.
Tutkimuksessa mukana useita yliopistoja ja Flix
Daimler Buses koordinoi hanketta yhdessä tutkimus- ja teollisuuskumppaneiden kanssa.
Konsortioon kuuluvat Karlsruhen teknillinen korkeakoulu (KIT), Mannheimin yliopisto (MISES), Rheinland-Pfalzin teknillinen yliopisto Kaiserslautern-Landau (RPTU) sekä kaukoliikenneoperaattori Flix.
Yhteistyössä selvitetään akkukäyttöisten kaukoliikennebussien teknisiä, taloudellisia ja käytännön toimintaedellytyksiä.
Voimalinjan ja akkuteknologian lisäksi tutkimuksessa keskitytään energiankulutukseen, aerodynamiikkaan, kevytrakenteisiin ratkaisuihin, taloudelliseen kannattavuuteen sekä ajoneuvojen soveltuvuuteen käytännön kaukoliikenteeseen.
Tavoitteena pienempi energiankulutus ja parempi kannattavuus
Hankkeen tutkimuskumppaneilla on omat vastuualueensa.
Karlsruhen teknillinen korkeakoulu KIT keskittyy ajoneuvodatan analysointiin ja käsittelyyn sekä sähköbussin käyttöstrategian optimointiin.
RPTU tutkijat selvittävät kevytrakenteisten ratkaisujen ja aerodynamiikan kehittämismahdollisuuksia. Tavoitteena on vähentää energiankulutusta ja kasvattaa toimintamatkaa.
Mannheimin yliopiston MISES puolestaan arvioi akkukäyttöisten kaukoliikennebussien taloudellista kannattavuutta erilaisissa käyttötarkoituksissa ja analysoi niiden kilpailukykyä.
Flix tuo hankkeeseen todellista käyttö- ja liikennöintidataa kaukoliikenteestä. Lisäksi yhtiö osallistuu käytännön liikennöintiä vastaavien käyttöskenaarioiden ja ajosyklien kehittämiseen.
Koeajolla testattiin teknisiä ratkaisuja
Neu-Ulmissa järjestetyn koeajon tarkoituksena oli Daimler Busesin mukaan testata ja validoida hankkeessa kehitettyjä teknisiä ratkaisuja mahdollisimman todellisissa käyttöolosuhteissa.
Samalla hankkeen osapuolet arvioivat tähänastisia tuloksia ja sopivat seuraavista vaiheista ennen projektin päättymistä vuoden 2026 lopussa.
Koeajoneuvo on suunniteltu yli 500 kilometrin toimintamatkalle, mutta valmistaja ei tiedotteessa ilmoita toteutunutta toimintamatkaa tai muita tarkempia suorituskykytietoja.
Daimler Buses tähtää sähköisiin kaukoliikennebusseihin vuosikymmenen loppuun mennessä
Daimler Busesin mukaan ELCH-hanke on tärkeä osa yhtiön sähköistymisstrategiaa.
Valmistajan tavoitteena on tuoda akkukäyttöisiä kaukoliikennebusseja markkinoille kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä.
ELCH-hankkeesta saatavia tutkimustuloksia ja käytännön kokemuksia hyödynnetään tulevien sähköisten kaukoliikennebussien ajoneuvokonseptien ja teknologioiden kehittämisessä.



