
Classic Motorshow järjestetään Lahden Messukeskuksessa 2.–3.5.2026.
Tämän vuoden näyttelyn pääteema “Ojasta allikkoon” rakentuu kahden toisiaan täydentävän näkökulman varaan: ajoneuvohistorian epäonnistuneisiin yrityksiin parantaa asioita – sekä tilanteisiin, joissa vaikeuksia kohti on lähdetty tietoisesti.
Ensimmäinen näkökulma tarkastelee ajoneuvoteollisuuden riskinottoa ja harhapolkuja. Historian saatossa valmistajat ovat toistuvasti kehittäneet teknisiä ratkaisuja ja malleja, joiden piti viedä autoilua eteenpäin, mutta jotka johtivatkin odottamattomiin ongelmiin. Näyttely nostaa esiin esimerkkejä eri vuosikymmeniltä: kunnianhimoisia innovaatioita, markkinoinnin epäonnistumisia sekä kokonaisia mallistoja, jotka eivät löytäneet paikkaansa.
Toinen näkökulma kääntää asetelman toisinpäin. Kaikki “ojasta allikkoon” -tilanteet eivät ole virheitä, vaan joskus vaikeaan maastoon on lähdetty tarkoituksella. Maastoajoneuvojen, sotakaluston ja erikoisajoneuvojen kehitys on perustunut kykyyn selviytyä olosuhteista, joissa tie päättyy – tai sitä ei ole koskaan ollutkaan. Näyttelyssä tarkastellaan tätä kehityskaarta varhaisista ratkaisuista nykypäivän ajoneuvotyyppeihin.
Teeman taustalla on suomalainen sananlaskuperinne, jossa ojasta allikkoon joutuminen kuvaa tilannetta, jossa ratkaisu pahentaa ongelmaa. Classic Motorshow’n tämänvuotinen kokonaisuus laajentaa ajatusta: joskus allikkoon päädytään virheiden kautta – joskus sinne mennään tietoisesti.
Maateemoja ja moottoriurheilun merkkivuosia
Näyttelyssä nähdään muitakin kiinnostavia kokonaisuuksia. Maateemaiset kerho-osastot Ranskalainen avenue, Piazza Italiana ja Piccadilly Circus kokoavat yhteen eri maiden autoperinteitä ja tyyliä.
Moottoriurheilun historia puolestaan on vahvasti esillä merkkivuosien kautta. Näyttelyssä huomioidaan muun muassa Keimolan moottoriradan 60-vuotisjuhla, Tommi Mäkisen ensimmäinen maailmanmestaruus 30 vuotta sitten, sekä Päijänneajon 100-vuotinen historia.
Ennätysosanotto Omistajien helmet -kisaan
Omistajien helmet -kokonaisuus on kerännyt ennätysmäärän ilmoittautumisia, kaikkiaan 88 ajoneuvoa ilmoittautui mukaan ja ne ovat kaikki nähtävillä Classic Motorshown verkkosivuilla. Näistä valitaan äänestyksellä finalistit maaliskuun loppuun mennessä, ja kymmenen valittua ajoneuvoa esitellään näyttelyssä Omistajien helmet -osastolla. Kokonaisuus tarjoaa läpileikkauksen harrastajien omasta näkemyksestä ja työn tuloksista.
Monipuolista ohjelmaa lavalla ja osastoilla
Tapahtuman ohjelmalavalla käsitellään ajoneuvoharrastajaa kiinnostavia teemoja ja kuullaan vaikuttaja- ja asiantuntijapuheenvuoroja sekä haastatteluita. Ohjelma täydentää näyttelykokonaisuutta tuomalla esiin ajoneuvoalan ihmisiä ja ilmiöitä.
Yhtenä näyttelyn kokonaisuutena nähdään myös naisten osasto, jossa yhdistyvät vintagemuoti, Naisten Automobiili Klubi toiminta sekä Pin Up Petrols -ryhmän muotinäytökset. Kokonaisuus tuo hyvin esiin ajoneuvoharrastajien elämäntapaan liittyvää ulottuvuutta.
Näyttelyyn osallistuu laaja joukko kerhoja, yhdistyksiä, yksityisiä harrastajia sekä alan yrityksiä ja palveluntarjoajia. Esillä on ajoneuvoja laidasta laitaan – autoista ja moottoripyöristä työkoneisiin ja moottorikelkkoihin, eri aikakausilta ja tyylisuunnista.
Classic Motorshowssa korostuvat historia, säilyttäminen ja ajoneuvojen ymmärtäminen osana kulttuuriperintöämme.
Näyteilleasettajalistaus ja pohjakartta on julkaistu verkkosivuillamme, katso lisää tästä: classicmotorshow.fi
CLASSIC MOTORSHOW 2.-3.5.2026
Lisätiedot:
Lisätietoja osoitteesta classicmotorshow.fi.
Paikka:
Lahden Urheilu- ja messukeskus
Salpausselänkatu 7
15110 Lahti
Aukioloajat:
Lauantai 2.5.2026 klo 9–17
Sunnuntai 3.5.2026 klo 10–17
Liput:
Päivälippu 27 €
Eläkeläiset 22 €
7–15-vuotiaat 12 €
Alle 7-vuotiaat veloituksetta maksavan aikuisen seurassa.
Ennakkoon:
Lippuja on saatavissa myös ennakkoon Tiketistä (www.tiketti.fi).



