MAN - Vaihtoautot

Hallitus on sopinut vuoden 2021 budjettiesityksestä. Budjettiriihessä sovittiin mm. kolmen uuden väylähankkeen rahoituksesta.

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalle ehdotetaan 3,5 miljardin euron määrärahoja vuodelle 2021. Liikenne- ja viestintäverkkoihin ehdotetaan 2,0 miljardia euroa, liikenteen ja viestinnän palveluihin 783 miljoonaa euroa sekä hallintoon ja toimialan yhteisiin menoihin 680 miljoonaa euroa.

- Kesäkuussa sovitun ilmastoelvytyspaketin lisäksi päätimme nyt vielä kolmesta uudesta väylähankkeesta, joilla edistetään kestävää ja sujuvaa liikennettä, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.

Väylähankkeilla käyntiin mm. Saimaan sulkujen pidennys

Uudet hankkeet jakautuvat tasapuolisesti eri liikennemuodoille: tie-, raide- ja vesiväylähankkeisiin.

Saimaan kanavan sulkujen pidentämiseen ehdotetaan 90 milj. euron valtuutta. Hankkeen tavoitteena on edistää Saimaan kanavan ja Saimaan järvialueen vesiliikenteen toimintaedellytyksiä ja alentaa kuljetuskustannuksia mahdollistamalla pidemmät alukset Saimaan kanavalla ja syväväyläverkolla Varkauden ja Joensuun satamiin saakka. Hankkeessa pidennetään kanavasulkuja 11 metrillä uusimalla ja siirtämällä sulkujen yläportit. Saimaan kanavaa kehitetään myös nostamalla vedenpintaa, tähän hankkeeseen myönnettiin 5 milj. euron valtuus vuoden 2020 neljännessä lisätalousarviossa.

- Saimaan kanavan kehittäminen on äärimmäisen tärkeää koko Itä-Suomelle, sillä mahdollistetaan kustannustehokkaat ja ympäristöystävälliset kuljetukset alueen teollisuudelle ja elinkeinoelämälle. Toivon tällä olevan myös positiivinen työllisyysvaikutus alueelle tulevaisuudessa. Uutta aluskantaa mahdollistamalla suojelemme samalla myös kansallisesti tärkeän Saimaan luontoa, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.

Hallitus ehdottaa valtatie 4 Äänekoski-Viitasaari-tieosuuden kehittämiseen 21,2 milj. euron valtuutta ja vuodelle 2021 5,0 milj. euron määrärahaa. Hankkeen tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta. Hankkeessa rakennetaan nykyisille ohituskaistoille keskikaiteet, eritasoliittymä, uutta valaistusta ja riista-aitoja.

Sekä Jämsän seudun auttamiseksi, että Jyväskylän MAL-sopimuksen edistämiseksi ehdotetaan Tampere-Jyväskylä-radan parantamisen 1. vaiheeseen myönnettäväksi 19,0 milj. euron valtuutta ja 7,0 milj. euron määrärahaa vuodelle 2021. Hankkeen tavoitteena on edistää tavara- ja henkilöjunaliikenteen sujuvuutta, parantaa radan välityskykyä sekä edistää radan elinkaaritehokasta kunnossapitoa.

Eduskunta hyväksyi 26.6.2020 hallituksen esityksen vuoden 2020 neljänneksi lisätalousarvioksi. Lisätalousarvio sisältää koronaelvytyksenä, teollisina investointeina sekä MAL-sopimuksiin liittyvinä toimenpiteinä rahoitusta lukuisiin uusiin tie-, rata- ja vesiväylähankkeisiin eri puolilla Suomea. Lisätalousarviossa hyväksyttyjen uusien väylähankkeiden rahoitusta jatketaan vuoden 2021 talousarvioesityksessä.

Yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa liikenne- ja viestintäministeriö aloittaa neuvottelut yöjunaliikenteen lisäämisestä TEM:n Kestävä matkailu 2030 -ohjelman mukaisesti. Valmistelu tähtää vuoden 2021 täydentävään talousarvioon.

Väylämaksujen puolitusta jatketaan vuoteen 2023 asti. Ministeriö on jo valmistellut vuoden 2021 puolitusta koskevan lakimuutoksen, joka tarkoitus antaa eduskunnalle syksyn aikana.