MAN - Vaihtoautot

Varma kevään merkki, eli Bilteman muhkea kevät-kesäkuvasto, ilmestyy taas ensi maanantaina, ja sen myötä tavarataloketjun valikoimaan saadaan sadoittain mielenkiintoisia uutuuksia. Digitaaliseen asiakaskokemukseen panostaminen näkyy yhtiön toiminnassa edelleen.

Suomen Bilteman toimitusjohtaja Jani Mahlakaarto kertoo, että uudessa kuvastossa on kaikkiaan 750 uutuustuotetta mm. autoiluun, kotiin, rakentamiseen ja vapaa-aikaan. Erityisesti hän haluaa nostaa esiin 60 uutta polkupyörämallia, joita saadaan vähitellen valikoimaan kuluvan kevään ja kesän aikana.

– Lisäksi yksi mielenkiintoisimmista uutuuksistamme on MultiX 18 V -työkalusarja, johon kuuluu
11 erilaista sähkötyökalua, kaksi puutarhakonetta ja työvalaisin. Sarja on ehdottomasti edullinen ja ympäristöä säästävä vaihtoehto, sillä kaikki sen sisältämät osat toimivat samalla, erikseen myytävällä akulla. Sarjan koneilla ja tarvikkeilla hoituvat kätevästi niin kodin arkiaskareet kuin erilaiset kunnostustyötkin, Mahlakaarto mainitsee.

Myös viime syksyltä tuttu Biltema Original -varaosaluettelo julkaistaan jälleen, tällä kertaa kattavampana eli 180-sivuisena versiona. Se sisältää tuhansia edullisia ja laadukkaita varaosia lähes 6 000 automalliin sekä huoltopaketteja, työkaluja, koneita ja tarvikkeita erityisesti kaikille autoista kiinnostuneille.

Uuden mobiilisovelluksen kanssa ostoksille

Viime kuvaston julkaisemisen yhteydessä puhuttiin asiointia helpottavista digitaalisista ratkaisuista. Osta & Nouda -palvelun pilotointi aloitettiin Helsingin myymälässä viime vuoden lopulla, ja nyt se on käytössä jo kaikissa muissa paitsi tällä viikolla remontoitavassa Espoon tavaratalossa. Espoossa palvelu otetaan käyttöön niin ikään tulevan maanantaina. Viimeisimpänä digitaalisena panostuksena on julkaistu Biltema App 2.0 -sovellus, jonka saa ladattua nyt sekä Android- että iOs-puhelimiin.

– Uusi sovellus on käyttäjäystävällinen, personoitu ja joustava ratkaisu asiakkaillemme. Kaiken lisäksi se on yhdistetty Minun Biltema -palveluun, joten pääset käsiksi sähköisiin kuitteihisi ja tallentamiisi ostoslistoihin puhelimellasi missä ja milloin tahansa, Jani Mahlakaarto iloitsee.