MAN - Vaihtoautot

Vuosi 2022 oli Suomessa liikennekuolemien osalta kaikkien aikojen paras. Silti Suomessa 15–24-vuotiaat nuoret ovat edelleen yliedustettuina vakavissa liikenneonnettomuuksissa. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan viime vuonna nuorten osuus oli aiempaa suurempi niin henkilöauton matkustajina (40 %) kuin kuljettajina (28 %) kuolleista. Suomi onkin vajonnut alle 18-vuotiaiden liikenneturvallisuudessa EU:n viiden huonoimman joukkoon. 

- Liikenneturvallisuustavoitteiden karkaaminen ja nuorten liikennekuolemien jämähtäminen paikoilleen osuu selvästi yhteen 2018 tehdyn ajokorttiuudistuksen kanssa, missä ammattimaisen opetuksen määrä pudotettiin lähes olemattomiin. 2018 tehty uudistus johti tilanteeseen missä liikenneopetuksesta on tullut vain valmistautumista kokeeseen, eikä useimpien onnettomuuksien taustalla oleviin kuljettajan riskeihin pystytä enää vaikuttamaan, Suomen Autokoululiiton varapuheenjohtaja Timo Suominen toteaa

Liikenneturvallisuusstrategia 2022–2026 asettaa tavoitteen: liikenteessä kuolleiden nollavisio vuoteen 2050 mennessä ja tieliikenteessä kuolleiden sekä vakavasti menehtyneiden määrän puolittuminen 2030 mennessä. Nyt näyttää, että varsinkin nuorten osalta tavoitteesta jäädään. Nykytahdilla seuraavan kymmenen vuoden aikana menetämme kuitenkin liikenteessä 400 nuorta liikenteessä.

Suomen Autokoululiitto toivookin, että huhtikuussa aloittava uusi hallitus ottaa ohjelmaansa erityisesti nuorten liikenneturvallisuuden.

-Ajokorttilain tulee muuttua ja siihen tulee saada muutoksia, jotta saamme parannettua nuorten liikenneturvallisuutta. Ammattimaisen opetuksen lisääminen parantaisi nuorten liikenneturvallisuutta ja antaisi meille mahdollisuuden päästä liikenneturvallisuustavoitteisiin, Suominen korostaa