MAN - Vaihtoautot

Antti Rinteen pian muodostettavan hallituksen ohjelma on liikennepoliittisesti täynnä mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. Riskit nousevat liikennepolitiikkaa ja sen verotusta koskevien linjausten yleisluontoisuudesta. Esimerkiksi liikenteen ja autoilun verotusta halutaan uudistaa perin pohjin ja pitkäjänteisesti.

Liikenteen verouudistuksessa liikkeiden tulee olla ripeitä

Tavoite liikenteen verotuksen kokonaisuudistuksesta tärkeä ja antaa mahdollisuuden autokannan uudistamiseen ja sen myötä päästötavoitteiden saavuttamiseen. Toisaalta, avoin linjaus luo markkinaan odotusarvon verotuksen uudistumisesta ja sen yleisluontoisuus voi jatkaa alkuvuonna käynnistynyttä autokaupan markkinahäiriötä. Uusien autojen myynti on tänä vuonna jäämässä tasolle, jossa oltiin vuosikymmenen alussa taloudellisen taantuman puristuksissa.

-”Autoilun verotus kaipaa kipeästi muutosta. Se pitää kuitenkin toteuttaa yllättäen ja yön yli markkinahäiriön välttämiseksi. Sitä ei voida valmistella käymällä julkista debattia päättäjien ja kansalaisjärjestöjen välillä”, muistuttaa Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.

Ohjelmassa linjataan, että liikenteen verotusta selvittää laaja asiantuntijoista koostuva yhteistyöverkosto. Verkoston kokoonpano on strateginen kysymys. On olennaisen tärkeää, että myös autoalaa ja elinkeinoelämää laajemmin kuullaan valmistelussa. Liikenteestä kerätään veroina jo lähes yhtä suuri veropotti kuin tuloverosta. Hallituksen ehdottamien polttoaineveron korotusten jälkeen tieliikenteen verokertymä lähestyy jo 9 miljardia euroa.

Alueelliset tienkäyttömaksut eivät avaa tietä liikenteen verouudistukselle

Hallitus aikoo avata tietä alueellisten tienkäyttömaksujen käyttöönotolle. Kilometripohjaisia veroja ja maksuja koskeva lainsäädäntö tulisi suunnitella osana liikenteen verotuksen uudistamista – ei irrallisena kaupunkiseuduille kohdennettuna toimenpiteenä.

Pitkällä aikavälillä liikenteen verotuksessa on siirryttävä verokantaan, jossa painopiste on käytössä omistamisen tai hankinnan verotuksen sijaan. Polttoaineveron merkitys vähenee vähitellen biopolttoaineiden ja sähkön yleistyessä liikenteen käyttövoimana. Valtakunnallista kilometripohjaista veroa valmistellaan parhaillaan muun muassa Norjassa, Ruotsissa ja Belgiassa.

Mikäli tiemaksut toteutettaisiin hallituksen suunnitelmien mukaisesti kaupunkiseutujen alueellisina järjestelminä, niitä olisi myöhemmin vaikeaa purkaa veroiksi, koska maksuista on jo ehtinyt tulla osa kaupunkiseutujen budjettirahoitusta. Alueellisina niistä tulisi ylimääräinen tienkäyttömaksu, joka lisäisi liikenteen maksutaakkaa pysyvästi.

Vähäpäästöisten työsuhdeautojen hankintatuki on tehokkain keino sähköautojen edistämiseen

Hallitus on linjannut uudistavansa autoilun työsuhde-etua siten, että etu suosii huomattavasti vähäpäästöisen auton valintaa. Tämä on erittäin tervetullut toimenpide. Autoala on ehdottanut työsuhdeautojen verotusarvon porrastamista hiilidioksidipäästöjen mukaan tekniikkaneutraalisti. Työsuhdeautoilijat ja yritykset ovat reitti, jonka kautta vähäpäästöisiä, vaihtoehtoisia teknologioita edustavia autoja saadaan nopeimmin autokantaan ja edelleen käytettyjen autojen markkinoille. Kannuste tehoaa parhaiten työsuhdeautoilijaan, jonka ei auton hankinnassaan tarvitse miettiä auton jälleenmyyntiarvoa.

Työsuhdeautojen veromalli tulisi vahvistaa mahdollisimman nopeasti. Muussa tapauksessa työsuhdeautojen kysynnässä alkaa markkinahäiriö, kun yritykset jäävät odottamaan uusia verotusarvoja koskevia linjauksia.

-”Työsuhdeautot ovat kannatelleet automarkkinaa alkuvuoden aikana. Jos päätöksenteko työsuhdeautojen veromallista viivästyy, autokaupassa on edessä hiljaiset ajat”, arvioi Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa.

Kuorma-autojen hankintakannusteet vähentäisivät tavaraliikenteen päästöjä

Tieliikenteen tavarankuljetusten osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on noin 7 prosenttia, eli lähes yhtä suuri kuin henkilöautoliikenteen. Henkilöliikenteelle hallitusohjelma listaa monia päästöjä vähentäviä toimenpiteitä, mutta kuorma-autoliikenteen päästöjen vähentämiseen on tarjolla vain vähän konkreettisia avauksia. Nopeimmin kaasu- ja sähkökäyttöisten kuorma- ja pakettiautojen määrää autokannassa voitaisiin lisätä määräaikaisella hankintatuella, joka tasaisi vielä toistaiseksi kalliimman teknologian hintaeroa perinteiseen tekniikkaan nähden. Vastaavantapainen hankintatuki otettiin viime vuonna käyttöön Saksassa ja myös Ruotsissa valmistellaan kuorma-autojen hankintatukea kuorma-autoille.