MAN - Vaihtoautot

Asfalttikallio Oy vahvistaa asemaansa päällystealan markkinoilla, kun yritys ostaa NCC:n Suomen asfalttiliiketoiminnan. Kaupan ansiosta Asfalttikallion tuotantokapasiteetti yli kaksinkertaistuu.

NCC:n asfalttiliiketoiminta, kalusto ja yhteisesti sovitut urakkasopimukset siirtyvät Asfalttikallion omistukseen tämän vuoden loppuun mennessä. NCC:n Suomen asfalttiliiketoiminnassa työskentelee noin 200 henkilöä ja he siirtyvät Asfalttikallion palvelukseen vanhoina työntekijöitä.

Yritys tavoittelee lähitulevaisuudessa 200 miljoonan euron liikevaihtoa.

– NCC:n asfalttiliiketoiminnan ostaminen antaa meille erinomaisen mahdollisuuden toteuttaa aiemmin tehtyä strategiaamme kaupassa saatavan kaluston ja ammattitaitoisten ihmisten avulla, sanoo Asfalttikallion toimitusjohtaja Antti Kalliomaa.

NCC on pohjoismainen rakennusalan yritys, jonka toimialaan kuuluvat kiinteistökehitys, rakennus- ja infrastruktuurihankkeet sekä asfaltin ja kiviainesten tuotanto. Vuonna 2020 NCC:n liikevaihto oli noin 5,1 miljardia euroa ja työntekijöitä oli 14 500.

Marraskuussa 2020 NCC ilmoitti etsivänsä uuden omistajan Suomen asfalttiliiketoiminnalle.

Osapuolet ovat sopineet, että kauppasummaa ei julkisteta. Kaupan ei odoteta vaativan Suomen kilpailuviranomaisten hyväksyntää.