MAN - Vaihtoautot


Suunniteltua kettukuljetusta käsiteltiin laajasti mediassa.

Laiton kabotaasi ja sen mukana järjestäytynyt kuljetusrikollisuus on kuljetuselinkeinon päivittäinen riesa kaikissa pohjoismaissa – paitsi Suomessa! Sitä varten Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa on poliisin erikoiskoulutettuja valvontapartioita tien päällä läpi vuorokauden, ja kiinniottoja ja kovia sakkotuloja valtiolle jatkuvana syöttönä samalla kun rikollisuus hakee ”helpompia” reittejä.

Suomessa on helpompia reittejä. Sen jälkeen kun Liikkuva Poliisi lakkautettiin vuonna 2014, poliisimme ei ole tien päällä valvomassa paitsi kun EU:n yhteinen poliisijärjestö Tispol sitä edellyttää. Silloinkin Tispolin iskujen ajankohdasta ilmoitetaan useita kuukausia ennalta, joten vain varomattomimmat jäävät kiikkiin. Silti Suomessakin yli kolmannes tarkastetuista ”poltetaan”.

Poliisiltamme puuttuu tänään sekä osaamista että valmiutta raskaan liikenteen valvontaan, koska vientiteollisuutemme, etenkin metsä- ja metalliteollisuutemme vaatii EK:n lobbauksella itselleen ”Euroopan halvimpia kuljetuksia kansainvälisen kilpailukykynsä suojaksi”. Kansamme maksaa siitä kovan hinnan.

Onneksi on suomalaisten ammattikuljettajien ja pk-kuljetusyrittäjien Ajolinja -lehti. Lue miten Ajolinja käräytti paljon puhutun siitoskettujen laittoman kabotaasin! Ajolinja 1/2020 ilmestyy pian. Siinä on muitakin kovia juttuja.

LUE KOKO JUTTU TÄSTÄ!