MAN - Vaihtoautot

Liikenne- ja viestintäministeriö järjestää osana liikenneturvallisuusstrategian toimeenpanoa ja seurantaa liikenneturvallisuusfoorumin ensimmäisen kerran maanantaina 12.6.2023 klo 10–13. Hybriditilaisuudessa keskustellaan liikenneturvallisuuden ajankohtaisista aiheista.

Valtioneuvosto linjasi maaliskuussa 2022 liikenneturvallisuusstrategiaa koskevassa periaatepäätöksessään toimenpiteistä, joiden tavoitteena on liikenteen turvallisuuden parantaminen ja liikenneonnettomuuksien ehkäiseminen kokonaisvaltaisesti – maalla, merellä ja ilmassa.

Ensimmäisessä foorumissa aiheina liikenneturvallisuuskehitys, tieliikenteen turvallisuus ja liikennekäyttäytymiseen vaikuttaminen

Liikenneturvallisuusstrategian toteutumisen arvioimista varten perustettiin seurantaryhmä, jonka yhtenä tehtävänä on myös liikenneturvallisuusfoorumin järjestäminen. Vuosittain järjestettävässä foorumissa esitellään liikenneturvallisuusstrategian toimeenpanon etenemistä sekä keskustellaan liikenneturvallisuuteen liittyvistä ajankohtaisista aiheista, kuten uusista ilmiöistä ja liikenneturvallisuuden tutkimuksesta.

Tämän vuoden foorumissa kuullaan liikenneturvallisuuskehityksestä eri liikennemuodoissa vuonna 2022 sekä vertaillaan Suomen ja Norjan tieliikenteen turvallisuutta ja keskustellaan siitä, miten liikennekäyttäytymiseen voidaan vaikuttaa. Lisäksi tilaisuudessa kuullaan Euroopan komission tervehdys.

Ilmoittaudu foorumiin 5.6.2023 mennessä

Ilmoittaudu liikenneturvallisuusfoorumiin viimeistään maanantaina 5.6.2023. Valitse ilmoittautuessasi osallistuminen paikan päällä ympäristöministeriön tiloissa Helsingissä tai Teams-yhteydellä. Osallistumislinkki lähetetään etäyhteydellä ilmoittautuneille päivää ennen tilaisuutta. Tilaisuuden osallistujamäärä ympäristöministeriön Pankkisalissa on rajoitettu.