Scania V8 – Uusi kuningas!

Aalto-yliopiston tutkijatohtori Michael Hummel on saanut European Research Councilin (ERC) noin 1,5 miljoonan Starting Grant -rahoituksen hankkeelle, jonka tavoitteena on pystyä valmistamaan puusta korkealaatuisia hiilikuituja.

Hiilikuituja hyödynnetään etenkin äärimmäisen vahvoissa ja keveissä komposiittimateriaaleissa, joilla korvataan raskaampia materiaaleja muun muassa lentokoneissa ja avaruusaluksissa. Käytön laajenemista muille aloille on jarruttanut kova hinta. Autoteollisuus esimerkiksi haluaisi tehdä kevyempiä ja siten vähemmän polttoainetta kuluttavia autoja, mutta perinteiset, synteettisestä polyakrylonitriili-nimisestä (PAN) polymeeristä valmistetut hiilikuidut ovat niihin vielä liian kalliita.

– Aikaisemmin vaihtoehtoa PAN:lle on etsitty puusta erotetusta selluloosasta tai ligniinistä, mutta niihin pohjautuvat hiilikuidut eivät ole kelvanneet teollisuuden käyttöön. Teknologiamme ansiosta voimme valmistaa nämä molemmat puun komponentit yhdistävää hybridikuitua hiilikuidun materiaaliksi. Se on paitsi PAN:ta edullisempi myös ekologisempi vaihtoehto, koska valmistusprosessi vie vähemmän energiaa ja kemikaaleja eikä uusiutuva materiaali kuluta maapallon öljyvaroja, Hummel selittää.