MAN - Vaihtoautot

 

Suunnitelmaluonnoksissa 100 kilometrin tunneli olisi kaksiosainen ja sen kulkisi syvimmillään 200 metriä merenpinnan alapuolella. Asemia reitille on tulossa neljä. Tunnelin linjauksia tutkitaan, jotta löydetään turvallisin ja kustannustehokkain ratkaisu. Suunnittelussa voidaan kuitenkin jo aloittaa tarkemmat selvitykset mm. tunnelinajotekniikkaan, junatekniikkaan, turvatekniikkaan ja maaperään liittyen sekä valmistelut erilaisiin lupaprosesseihin.

– Nyt allekirjoitettu sopimus on jatkoa erittäin hyvin sujuneelle yhteistyölle A-Insinöörien ja Pöyryn kanssa ja vie hanketta taas yhden askeleen eteenpäin. Hanketta on tehty suurella sydämellä ja edistetty määrätietoisin askelin viimeiset kolme vuotta. Nyt saadaan tarkempi tekninen suunnittelu vauhtiin ja sitä on ilo tehdä yhdessä maailman parhaiden tekijöiden kanssa, Finest Bay Area Development Oy:n Peter Vesterbacka sanoo.

Finest Bay Area Oy aloitti merenalaisen rautatietunnelin teknisen esisuunnittelun yhdessä Pöyryn ja A-Insinöörien kanssa toukokuussa 2018. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointia koskeva ohjelma (YVA-ohjelma) toimitettiin Suomen viranomaisille tammikuussa 2019.