Matti Lahti ja KR Trucks Oy mukaan DAF-myyntitiimiin
- Luontiaika
- 11.12.2020 09:50
DAF-huoltoverkostoon kuuluva KR Trucks Oy laajentaa kovaa vauhtia toimintaansa Tampereen seudulla. Marraskuussa yhtiökumppanina ja samalla uutena Pirkanmaan alueen DAF-myyjänä aloitti alalla jo vuosia toiminut Matti Lahti, joka siirtyi merkkin pariin Veho Trucksin myyntipäällikön tehtävistä.
Yhteistyön myötä DAF voi tarjota asiakkailleen nyt myös Pirkanmaalla samassa pisteessä kokonaisvaltaisen paketin, jossa uuden auton lisäksi tarjolla on päällirakenne- ja korjaamopalveluita sekä vaihtoautot.
Polestar Suomeen ensi vuonna
- Luontiaika
- 11.12.2020 09:42
Polestar laajentaa markkina-aluettaan Euroopassa. Automerkki toimii tällä hetkellä seitsemällä Euroopan markkinalla, ja vuonna 2021 mukaan liittyvät Suomi, Tanska ja Itävalta.
- Monet ovat kysyneet meiltä, milloin Polestar 2 tulee saataville useammassa maassa. Emme luonnollisesta pysty kaikkeen kerralla, mutta ilokseni voin todeta, että laajennamme markkina-aluettamme seuraavaksi Suomeen, Tanskaan ja Itävaltaan, kertoo Polestarin pääjohtaja Thomas Ingenlath.
Rautateiden ohjaustoimintojen keskittäminstä suunnitellaan
- Luontiaika
- 11.12.2020 09:23
Finrail Oy suunnittelee ohjauskeskustoimintojensa uudistamista seuraavien vuosien aikana. Rautatieliikenteenohjauksen kehittämisellä tähdätään entistä turvallisemman, sujuvamman ja ympäristöystävällisemmän junaliikenteen varmistamiseen.
Rautateiden liikenteenohjausjärjestelmiä on uudistettu voimakkaasti viimeisen 10 vuoden aikana. Käynnissä on tällä hetkellä muun muassa Kaakkois-Suomen kauko-ohjausjärjestelmän uudistushanke, joka saadaan päätökseen vuoden 2023 loppuun mennessä. Kauko-ohjausjärjestelmien uudistuksen lisäksi liikenteenohjauksen varautumiskykyä ja automaatioastetta lisätään muillakin keinoin. Jatkossa entistä laajempia maantieteellisiä alueita voidaan ohjata eri työpisteistä liikennetilanne ja kuormitus huomioiden. Tämä parantaa liikenteenohjauksen laatua, tehokkuutta, varautumiskykyä ja häiriötilanteiden hoitoa.
Uusi innovaatio kylmäkuljetuksiin
- Luontiaika
- 11.12.2020 09:16
Lämpösäädeltyjen kuljetusten määrä lisääntyy jatkuvasti maantie- ja lentokuljetuksissa. Lähiaikoina hyvin kylmiä lämpötiloja vaativien lääke- ja rokotekuljetusten tarve kasvaa, kun koronarokotteiden globaali jakelu käynnistyy. Uusi Coldest Chain -kuljetusjärjestelmä mahdollistaa lämpötilasäädellyt kuljetukset tavallisen rahdin mukana. Tämä tuo mittavia säästöjä logistiikasta aiheutuviin kuluihin ja vähentää kuljetuksista aiheutuvia ympäristöhaittoja.
Kylmäkuljetuksia on perinteisesti toteutettu kylmäautoilla, joiden kustannukset ovat kolminkertaiset tavalliseen rahtiin verrattuna. Maailmassa heitetään vuosittain jopa 43 miljardin euron arvosta lääkkeitä roskiin kylmäketjuun liittyvien epäselvyyksien takia. Ruokaa pilaantuu vieläkin enemmän.
Finnairille on myönnetty yli 100 miljoonan takaus
- Luontiaika
- 11.12.2020 09:08
Osana uudelleenrakennusohjelmaansa Finnair on saanut Saksan, Ranskan ja Yhdistyneiden kuningaskuntien vientiluottolaitoksilta yli 100 miljoonan euron vientiluottotakauksen, jota on tarjottu määritellyille Airbus-koneiden ostajille. Takaus on myönnetty Finnairille syyskuussa 2020 luovutettuun Airbus A350-900 -lentokoneeseen. Finnair on valinnut JPMorgan Chase Bank, N.A., London Branchin rahoituksen järjestäjäksi.
Finnair on tilannut yhteensä 19 Airbus A350-900 XWB -lentokonetta Airbusilta, ja se on vastaanottanut niistä 16 (viimeisin vastaanotettu 1.9.2020).
Väylävirasto myy liikenteenohjaukseen ja -hallintaan liittyvää omaisuutta Traffic Management Finlandille
- Luontiaika
- 10.12.2020 20:06
Valtioneuvosto antoi 10.12.2020 Väylävirastolle suostumuksen myydä viraston hallinnassa olevaa liikenteenohjaukseen ja -hallintaan liittyvää irtainta omaisuutta Traffic Management Finland Oy:lle.
Siirtyvä omaisuus sisältää tie- ja rautatieliikenteen liikenteenohjaus- ja -hallintapalveluihin liittyviä järjestelmiä ja laitteita.
Mercedes-Benz yöradio Novalla menestyi
- Luontiaika
- 10.12.2020 20:03
Mercedes-Benzin Radio Novan taajuudella aloittama Yöradio toi iloa ammattiliikenteen öihin elokuun alusta marraskuun loppuun. Neljän kuukauden aikana Radio Novan Yöradio oli arki-iltaisin selkeästi kuunnelluin kaupallinen radio-ohjelma myöhäisilloista aamuyölle saakka.
MK Kuljetuksen Renault Master
- Luontiaika
- 10.12.2020 10:51
Mika Kataja on lähdössä keikalle.
Vantaalaisen MK Kuljetuksen uusin työkalu on upouusi erilliskorinen Renault Master dCi 165 Red Edition. Sillä kuljetetaan mm. hissikoneistoja, kassakaappeja ja tietotekniikkaa.
Ruotsi: Laittomat kabotaasit tuottivat valtiolle yli 8,8 miljoonaa vuonna 2019
- Luontiaika
- 10.12.2020 09:48
Vuonna 2017 paljastui Ruotsissa 59 laitonta kabotaasitapausta. Vuonna 2018 paljastuneita tapauksia oli 213. Vuonna 2019 laittomia kabotaaseja paljastui 231 tapausta. Tänä vuonna, 2020, odotetaan uutta ennätystä.
Ruotsin poliisin Region Syd pysäytti 2019 yhteensä 107 laitonta kabotaasia. Region Öst paljasti 49 tapausta, Region Mitt paljasti 40, Region Väst 20, Region Stockholm 10, Region Bergslagen 3 ja Region Nord paljasti 2 laitonta kabotaasia.
VW-konsernissa kiehuu - pääjohtaja Diess yhä ahtaammalla
- Luontiaika
- 10.12.2020 09:23
VW-konsernijohtaja Herbert Diess, joka loppuvuonna 2020 yhä voimakkaammin on julistanut VW:n keskittyvän kokonaan sähköautoihin tulevaisuudessa, on ajautunut syvenevään kriisiin konsernihallituksen kanssa. Yhteentörmäyskset monessakin asiassa erityisesti konsernihallituksen Berndt Osterloh'n kanssa ovat saaneet paljon julkisuutta.
Brexit ja korona: Honda keskeyttää autojen valmistuksen Englannissa
- Luontiaika
- 10.12.2020 09:06
Japanilainen autonvalmistaja Honda on pysäyttänyt liukuhihnansa Englannin Swindonin autotehtaassa toimitusvaikeuksien vuoksi. Tilanne on kireä Englannin satamissa yhä viipyvän Brexit-sopimuksen vuoksi. Englannissa toimivat yritykset ovat yrittäneet täyttää varastonsa ennen Brexit-eron toteutumista vuoden vaihteessa. Samalla tuhansittain kontteja seisoo satamissa odottamassa lähetystä Manner-Eurooppaan.
210 Göteborgissa, 138 Bergenissä
- Luontiaika
- 10.12.2020 08:40
Ruotsin toiseksi suurimmassa kaupungissa, 550 000 asukkaan Göteborgissa, on vuoden loppuun mennessä noin 210 sähköbussia joukkoliikennelinjoilla. Suurin tekijä on Volvo, joka toimittaa vielä ennen vuoden 2021 alkua 145 sähkönivelbussia liikennöimään kaupungin 34 bussilinjalle. Kaupungin tavoitteena on vähentää julkisen liikenteen CO2-päästöjä 90 prosentilla vuoteen 2035 mennessä.
Tavoitteena ihmiskeskeinen liikenteen automaatio – lainsäädäntö- ja toimenpidesuunnitelma lausunnoille
- Luontiaika
- 09.12.2020 11:33
Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt lausunnoille luonnoksen liikenteen automaation lainsäädäntö- ja avaintoimenpidesuunnitelmasta, jolla tuetaan automaatiokehitystä toivottuun suuntaan. Keskeistä on ihmisen tarpeisiin vastaavan liikenteen automaation kehittäminen ja lisääminen.
Suomen tavoitteena on olla liikenteen automaation edelläkävijä. Suunnitelmalla halutaan varmistaa, että lainsäädäntö mahdollistaa automaation ja sitä kautta saatavat hyödyt – turvallisen, tehokkaan ja vähäpäästöisen liikenteen.
Täysin uusi Isuzu D-Max
- Luontiaika
- 09.12.2020 10:39
Uuden sukupolven Isuzu D-Max esitellään Suomessa vuoden 2021 alussa. Täysin uusi D-Max on aiempaa henkilöautomaisempi, mikä tarkoittaa aivan uutta mukavuutta, ajettavuutta ja turvallisuutta. Auton rakenne on aiempaakin lujempi ja käyttökustannuksia alentavat niin kestävyys kuin taloudellisuus. Isuzu D-Maxin alkaen hinta on vain 34 390 euroa. Autolla on 5 vuoden takuu (100 000 km) sekä 12 vuoden puhkiruostumattomuustakuu ilman kilometrirajaa.
Uuden Isuzu D-Maxin runko on entistä vahvempi. Pitkittäispalkit ovat aiempaa leveämpiä ja erillisrunkoon on lisätty yksi poikittaispalkki. Niinpä sen vääntöjäykkyys on 20 prosenttia ja pitkittäisjäykkyys 26 prosenttia suurempi kuin ennen.
EU:n liikenneministerit eurovinjetistä ja yhtenäisestä eurooppalaisesta ilmatilasta
- Luontiaika
- 08.12.2020 21:09
EU:n liikenneministerit kokoontuivat 8.12.2020 epävirallisessa videokokouksessa. Suomea kokouksessa edusti liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.
Liikenneministerit kävivät periaatekeskustelun eurovinjettidirektiivin muuttamisesta. Muutosten tavoitteena on edistää vähäpäästöisempää ja tehokkaampaa liikennettä sekä turvata liikenneverkon ylläpitoon ja kehittämiseen riittävä rahoitus.