MAN - Vaihtoautot

Suomen päärata osaksi EU-rahoitusvälinettä

Mepit hyväksyivät kantansa Verkkojen Eurooppa -välineen rahoitukselle vuosille 2021-2027. Tarkoituksena on varmistaa Euroopan laajuisten liikenne-, energia- ja televiestintäverkkojen kehitys.

Keskiviikkona parlamentti hyväksyi kantansa neuvoston kanssa käytäviin neuvotteluihin kasvua edistävien liikenne-, energia- ja televiestintäprojektien painopisteistä. Päätöslauselma hyväksyttiin äänin 433 puolesta, 134 vastaan ja 37 tyhjää.

Esittelijä Henna Virkkusen (EPP, kok.) mukaan nopeat ja toimivat yhteydet liikenteessä, energiassa ja digiverkoissa ovat edellytys Euroopan kasvulle ja kilpailukyvylle.

- Suomalaisittain isoin asia esityksessä on eurooppalaisen ydinverkkokäytävän jatkaminen Helsingistä päärataa pitkin pohjoiseen Tornion kautta Ruotsin puolelle Luulajaan. Tähän asti Suomen radoista on eurooppalaiseen ydinverkkokäytävään kuulunut vain Turku-Helsinki-Vainikkala-osuus. Pääradan sisällyttäminen osaksi Euroopan merkittävimpiä ydinverkkokäytäviä mahdollistaa jatkossa EU-rahan hakemisen rataan tehtäviin investointeihin, korosti Virkkunen.


Esineiden internet Suomenlahden molemmin puolin

Suomalainen Digita ja virolainen verkko-operaattori Levira operoivat LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvia esineiden internet (IoT) -verkkoja kotimaissaan. Nyt yritykset tarjoavat yhdessä mahdollisuuden LoRaWAN-teknologiaan perustuvien IoT-ratkaisujen käytön Suomenlahden molemmin puolin. Tällä maantieteellisellä alueella operoivat yritykset hyötyvät yhteistyön tuomasta saumattomasta verkkopeitosta. Leviran verkkopalveluista vastaavan Meelis Antonin mukaan maiden rajat ylittävät IoT-ratkaisut auttavat asiakkaita kaikilla aloilla, jotka perustuvat ihmisten tai tavaroiden liikkumiseen maiden välillä .

- Tarjoamme Suomenlahdella operoiville yrityksille kuten rahtiliikenteelle selkeästi saavutettavissa olevia etuja esimeriksi rahtikonttien monitoroinnissa. Myös vapaa-ajan veneilijät voivat hyötyä paikannus- ja turvallisuusratkaisuista. Haluamme laajentaa IoT-yhteyksien saatavuutta Suomenlahden alueella yhdistämällä voimat Leviran kanssa, kertoo Digitan IoT-liiketoiminnasta vastaava johtaja Ari Kuukka.

Lue lisää...


Pekka Karppinen Wetteri Power Oy:n vaihtoautopäälliköksi

Pekka Karppinen (30 v) on aloittanut 19.11.2018 Wetteri Power Oy:n vaihtoautopäällikkönä, vastaten Wetteri Powerin vaihtoautomyynnistä ja –toiminnasta. Karppinen on koulutukseltaan insinööri, lisäksi hänellä on myynnin ammattitutkinto. Karppinen siirtyy Wetteri Powerille Scania Suomen organisaatiosta.

Wetteri Power Oy rakentaa uuden Vaihtoautokeskuksen Oulun toimipisteen yhteyteen. Uusi vaihtoautokeskus tullaan avaamaan vuoden 2019 alun aikana. Pekka Karppinen raportoi Wetteri Power Oy:n toimitusjohtaja Antti Ollikaiselle.



Hyundai: 700 000 polttokennojärjestelmää vuodessa 2030 mennessä

Eteläkorealainen Hyundai on edelläkävijä polttokenno-vetyautojen kehittäjänä ja valmistajana. Sen tuore ilmoitus kertoo päätöksestä tuottaa vuosittain 700 000 polttokennojärjestelmää ajoneuvoille vuoteen 20130 mennessä sekä 5,9 miljardin euron investoinnista uusiin tuotantolaitoksiin, tutkimukseen ja kehitystyöhön yli 50 000 uuden työpaikan voimin.

Chungjun kaupungissa pidetyssä, yhtiön toisen polttokennotehtaan perustamiseen liittyvässä tilaisuudessa paljastettiin yhtiön kasvustrategia, joka moninkertaistaa nykyisen 3000 polttokenno-vetyauton tuotantomäärän.


VTT: Kaasu- ja sähköautoilla paha pullonkaula

Lähivuosina markkinoille on tulossa yhä enemmän uusia kaasu- ja sähköautomalleja. Kuluttajien valtavirta ei kuitenkaan osta hyviäkään autoja, ellei tankkaus- ja latauspaikkoja saada tuntuvasti lisää.

”Nyt todella tarvitaan ripeitä ja vaikuttavia toimia, mikäli aiotaan saavuttaa ladattaville ajoneuvoille asetetut tavoitteet. Selvityksemme mukaan 93 prosenttia taloyhtiöistä ei ole rakentanut latauspisteitä vielä lainkaan ja joissakin taloyhtiöissä sähköautoilu on jopa kielletty”, painotti projektipäällikkö Mikko Pihlatie Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:stä puheenvuorossaan TransDigin tiedonvaihtoseminaarissa 30.11.2018 VTT:llä Espoossa. Pihlatien mainitsema selvitystyö on tehty valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan ”Sähkö- ja kaasuautojen kustannustehokkaat edistämistoimet – GASELLI” -hankkeessa.

Pihlatie muistutti TransDigi-tilaisuudessa myös siitä, että taloyhtiö voi yksinkertaisella enemmistöllä päättää yhtiökokouksessa sähköjärjestelmän perusparannuksesta, jos taloyhtiö päättää toteuttaa latauspisteitä kaikkiin autopaikkoihin ja tehdä tarvittavat muutokset sähköjärjestelmään.

Selvityksen mukaan on realistista saavuttaa 50 000 kaasuauton kanta vuoteen 2030 mennessä, jos vain tankkausasemia saadaan riittävästi ja vuosien 2016–2018 myyntikehitys jatkuu samansuuntaisena. On kuitenkin todennäköistä, että melko suuri osa näistä on käytettyjä autoja.

Lue lisää...


Nokian: Keliin reagoiva älyrengas tulee

Älytekniikkaa lisätään autoihin kiihtyvällä tahdilla. Ihmistä ketterämpi tekoäly tekee tuloaan myös renkaisiin. Kuluttajia kiinnostaa erityisesti rengas, joka mukautuisi eri keliolosuhteisiin sensoriteknologian avulla. Nokian Renkaiden teettämän tutkimuksen mukaan yli 25 prosenttia autoilijoista toivoo tulevaisuudessa automaattisesti säähän reagoivaa kumipyörylää.

Esineiden internet (Internet of Things) on tulossa vauhdilla useimpiin kuluttajatuotteisiin. Se tarkoittaa, että esineisiin liitetään antureita, jotka mittaavat, tunnistavat ja reagoivat ympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Sensorein varustettu sänky tarkkailee unenlaatua, älyvaate viilentää tai lämmittää käyttäjäänsä tarpeen mukaan.

Älykäs rengas kykenisi sekin tarkkailemaan sekä itseään että ympäristöään kuljettajaa nopeammin ja monipuolisemmin.

– Renkaassa olevat anturit voisivat mitata esimerkiksi renkaan urasyvyyttä ja kulumista, ja sen perusteella vinkata kuljettajalle, milloin renkaiden vaihto tulee ajankohtaiseksi, tai pyytää kuskia vaihtamaan renkaat edestä taakse tasaisen kulumisen ja renkaiden käyttöiän optimoimiseksi, kertoo uusista teknologioista Nokian Renkailla vastaava Teemu Soini.

Lue lisää...


WasaGroup toteuttaa logistiikkakeskuksen Lietoon

WasaGroup on sopinut DB Schenkerin kanssa logistiikkakeskuksen rakentamisesta Lietoon. Rakennustyömaa käynnistyy keväällä 2019. DB Schenker siirtää Lietoon nykyisin Turun satama-alueella sijaitsevat terminaalitoiminnot. Uusi terminaali sijaitsee logistisesti hyvällä paikalla E18-tien varrella.

Logistiikkakeskus tulee käsittämään noin 18 560 neliömetriä, josta 15 200 neliömetriä lämmintä terminaali- ja toimistotilaa sekä 3360 neliömetriä lämmittämätöntä hallitilaa. Kohteen suunnittelutyöt aloitetaan vielä tämän vuoden puolella, rakentamaan päästään keväällä 2019, ja logistiikkakeskus valmistuu kesällä 2020.

Hankkeessa WasaGroup vastaa rakennustöiden projektijohdosta ja rakennuttamisesta. Rakennustyömaan urakoitsijana toimii WasaGroupin pitkäaikainen yhteistyökumppani Astora-Rakennus Oy. Terminaalin arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta vastaa suunnittelutoimisto WasaPlan Oy.


Tieyhdistys: Tie ja liikenne merkittävässä roolissa ilmastonmuutoksen torjunnassa

Liikenne- ja viestintäministeriön johtaman raportin mukaan ratkaisu hiilettömään liikenteeseen löytyy nolla- ja vähäpäästöisistä autoista ja uusiutuvista polttoaineista, henkilöautojen ajokilometrien vähentämisestä ja kestävistä kulkumuodoista.

Ilmastopoliittiset tavoitteet, edellyttävät nykyiseltä tieverkolta huomattavasti paljon parempaa tien kuntoa, jolloin kuljetuksia, joukkoliikennettä ja liikkumista voidaan tehostaa myös suurten kaupunkiseutujen ulkopuolella.

Lue lisää...


Autoliitto: LVM:n johtama ilmastoraportti esittää puutteellisia laskelmia

Liikenne- ja viestintäministeriön johtama liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä julkaisi tänään toimenpideohjelman liikenteen kasvihuonepäästöjen poistamiseksi. Käytännössä työryhmä esittää liikkumisen kustannusten lisäämistä, mikä perustuu löyhiin laskelmiin niiden vaikutuksista.

Lue lisää...


Saksa: Polttoaineen korotukset odottavat sähkö- ja kaasuautojen omistajia

Moni sähkö- ja kaasuauton omistaja luottaa polttoaineensa hinnan pysyvän vakaana. Muutos on tulossa. Ensi vuodelle on moni kaasun- ja sähköntoimittaja ilmoittanut hinnankorotuksista.

Maakaasun hinta kohosi  kymmenessä vuodessa vuoteen 2017 mennessä 6,51 sentistä 6,64 senttiin. Sen jälkeen hinta on hiukan pudonnut. Ensi vuonna kaasun hinta nousee, mutta nousu oletetaan olevan maltillisen.

Paljon kalliimmaksi on nousemassa sähkön hinta. Kymmenvuotiskaudella 2017 mennessä se nousi 20,15 sentistä/kWh 29,82 senttiin. Sähkön hinta on noussut selvästi elinkustannuksia enemmän. Hinnannousu johtuu nopeasti kohonneista tuotantokustannuksista. Hintojen odotetaan nousevan samasta syystä myös jatkossa yhä puhtaamman sähkön tavoittelussa.

 


Daimler ostaa 20 miljardilla akkukennoja

Daimler maksaa tulevina vuosina yli 20 miljardia euroa varmistaakseen sähköautojensa akkukennojen tarpeen aina vuoteen 2030. Kennojen valmistajat sijoittuvat Aasiaan, Eurooppaan ja tulevaisuudessa myös USA:han. Daimler valmistaa itse akut kennojen avulla.

Daimlerin oma akkutehdas on jo toiminnassa Saksan Kamenzissa. Kaksi uutta akkutehdasta on rakenteilla Stuttgartissa ja yksi on nousemassa Sindelfingeniin. Lisäksi Daimler tekee akkutehtaan Pekingiin, Bangkokiin ja USA:n Tuscalosaan.


Scania kehittää vetyautoa!

Scania ja Renova kehittävät yhdessä polttokenno-vetyautoa. Renova on kierrätykseen erikoistunut yritys Länsi-Ruotsissa. Yhdessä Scanian kanssa kehitetään polttokenno-vety tekniikkaan perustuvaa sähköjäteautoa.

- Haluamme saada lisää kokemuksia asiakkailtamme polttokennon toiminnasta. Se edustaa lupaavaa tekniikkaa kuljetusteoillisuuden hiilijalanjäljen pienentämiseksi asutuskeskuksissa, Scanian sähkötoimisen vetolinjateknologian johtaja, projektijohtaja Marita Nilsson sanoo.

Volvo esitteli aiemmin tänä vuonna sähköjäteauton. Scania tekee nyt ensimmäisen yrityksen polttokenno-vetytekniikkaan perustuvalla sähköjäteautolla.

Projektiin osallistuvat myös Energiaviranomainen ja KTH. Ensimmäinen Scania vetyjäteauto luovutetaan vuoden kuluttua. Scania tekee yhtistyötä myös norjalaisen elintarviketukkurin Askon kanssa neljän 500 km:n toimintamatkaan pystyvän vety-jakeluauton toimittamisesta Askolle.


Sisu Autolle uusi myyjä

Timo Hakamäki on nimitetty Sisu Auton Varsinais-Suomen ja Satakunnan kuorma-automyyjäksi 3.12.2018 alkaen. Timo siirtyy Sisulle maanrakennusyrityksestä, jossa hän toimi kuorma-auton kuljettajana sekä huoltomiehenä.

Timon toimipaikka sijaitsee Turun Raskoneella ja hänet tavoittaa numerosta 0504681113.

Koko Suomen kattava myyntiverkosto palvelee kuljetusalan asiakkaitaan. Alueellinen Sisu-myyjä löytyy verkkosivulta osoitteesta www.sisuauto.com/myynti tai soittamalla Sisu Auton vaihteeseen 010 2751.


Autonhoitotuotteelle Brand of the Century -titteli

Jo kolmatta kertaa peräkkäin autonhoitotuotteiden spesialisti Sonax on valittu yhdeksi Brand of the Century -tittelin ansaitsevista tuotemerkeistä. Brands of the Century on kolmen vuoden välein julkaistava teos, joka esittelee merkittävimmät ja suosituimmat saksalaiset tuotemerkit, jotka edustavat omaa alaansa ainutlaatuisella tavalla.

Vuodesta 1950 lähtien saksalainen perheyritys Sonax on kehittänyt ja valmistanut premium-tasoisia autonhoitotuotteita Neuburg an der Donaussa, Saksassa. Vuosien saatossa yrityksestä on muodostunut paitsi autonhoitotuotteiden ykkösbrändi Saksassa, niin myös yksi alan johtavista yrityksistä kansainvälisesti. Korkealaatuisia Sonax-tuotteita myydään jo 110 maassa.

Pääsy Brands of the Century -kirjaan osoittaa, että Sonaxia pidetään johtavana autonhoitotuotteiden valmistajana ja arvokkaana brändinä, joka toimii tiennäyttäjänä myös muille autonhoitotuotteiden valmistajille. Brand of the Century -titteli annetaan ansioituneille yrityksille ja tuotemerkeille, jotka ovat onnistuneet vakuuttamaan kuluttajat tuotteidensa korkealla laadulla, innovatiivisuudella sekä positiivisella imagolla.


Mitä liikenneväylien korjausvelkaohjelmalla saatiin aikaan?

Liikenneväylien korjausvelkaohjelmassa 2016–2018 myönnettiin yhteensä lähes 600 miljoonan euron lisärahoitus käytettäväksi kaikkien väylien, eli maantie-, rata- ja vesiväylien kunnossapitoon sekä niihin liittyvien digitaalisten ratkaisujen kehittämiseen kolmen vuoden aikana.

-Rahoituksen tärkein saavutus oli se, että väyläverkkojen huonontuminen ja korjausvelan kasvu kyettiin pysäyttämään. Etenkin maantieverkolla pystyttiin panostamaan myös vähäliikenteisen tieverkon kunnostamiseen. Tätä ei oltu voitu tehdä vähään aikaan seutu- ja yhdysteille. Näin pystyttiin tukemaan muun muassa metsä- ja bioteollisuuden toimintaedellytyksiä, Liikenneviraston johtava asiantuntija Vesa Männistö sanoo.

Tienkäyttäjille ei välttämättä näy vielä se, että korjausvelkaohjelman lisärahoituksen käytössä on panostettu laatuun. Teiden päällysteitä on nyt uusittu aiempaa järeämmillä toimilla, kuten paksummalla päällystekerroksella ja kunnostamalla myös teiden rakenteita. ”Tämä helpottaa kunnossapitoa tulevaisuudessa”, Männistö kertoo.

Osana ohjelmaa pystyttiin edistämään väylien kunnossapidossa myös digitalisaatiota, jonka osuus oli 35 miljoonaa euroa. Digitaalisissa hankkeissa uudistettiin liikenne-, väylä- ja liikkumistietojen tuottamista, ylläpitoa ja jakelua monipuolisesti. Tavoitteena on aiempaa parempi aikataulujen pitävyys, väylien kunto, tiedotuksen reaaliaikaisuus sekä väylien käyttäjien turvallisuus ja tyytyväisyys.

Lue lisää...


Tutustu lehtiimme! Tutustumistarjous!
Vuokraa toimitilaa! Toimitilaa tajolla!