MAN - Vaihtoautot

Venäjä alkaa periä tienkäyttömaksua raskaalta liikenteeltä‏

Venäjä ottaa sunnuntaina 15. marraskuuta käyttöön raskaan liikenteen tienkäyttömaksun Venäjän federaation teillä. Maksu koskee vähintään 12 tonnia painavia ajoneuvoja.

Tiemaksu koskee kaikkien maiden ajoneuvoja. Se on kilometripohjainen ja voimassa federaation tieverkolla. Perusperiaate on, että maksu veloitetaan ajettujen kilometrien mukaan.

Maksu on 15.11.2015 alkaen 1,53 ruplaa/km, ja keväällä 2016 se nousee 3,06 ruplaan. Vuoden 2019 alusta lähtien maksu on 3,73 ruplaa kilometriltä.

Ajoneuvon liikkumista seurataan satelliittijärjestelmän avulla, jolloin ajoneuvon ei tarvitse pysähtyä maksamista varten. Maksu veloitetaan automaattisesti, kun kuljetusyritys on etukäteen luonut tilin järjestelmään ja suorittanut etumaksun.

Maksun perintää varten Venäjän kansainvälisillä rajanylityspaikoilla tulee jaettavaksi ajoneuvoihin ilmainen päätelaite, jonka mukaan ajetut kilometrit veloitetaan.


Waberer´s siirtää pörssilistaustaan myöhemäksi

Unkarilainen kuljetusliike Waberer´s International ilmoitti siirtävänsä aikaisemmasta, lokakuussa antamastaan ilmoituksesta poiketen listautumistaan Unkarin pörssiin määräämättömäksi ajaksi. Yhtiön hallitus ilmoitti syyksi listautumisen siirtymisestä vain lauseella: "Vallitsevien markkinaolosuhteiden haasteelliset tulevaisuuden näkymät" 

Puoliksi perustajansa György Webererin ja sijoitusyhtiö Mid Europa Investin omistama noin 4000 auton kuljetusyritys lukeutuu noin 261 miljoonan euron liikevaihdollaan Euroopan suurimpiin kuljetusliikkeisiin. 


Vapaan reitityksen ilmatila käyttöön

Lentoreitit lyhenevät, kun Suomessa, Norjassa, Virossa ja Latvian maissa otettiin 12.11.2015 käyttöön vapaan reitityksen ilmatila, FRA eli Free Route Airspace.

Vapaalla reitityksellä saadaan joustavuutta ja tehokkuutta ilmatilan käyttöön. Lentoyhtiöt voivat nyt entistä paremmin optimoida koneeseen tankattavan polttoaineen määrän ja ottaa paremmin huomioon sään ja muut ilmatilan käyttäjät suunnitellessaan lentoreittiään.



Jätevesien vastaanottoa risteilyaluksilta tehostetaan

Jätevesien vastaanottamisen tehostamiseksi, Helsingin Satama ottaa vuoden alusta käyttöön uuden hinnoittelun. Jatkossa alukset, jotka eivät jätä jätevesiään satamaan maksavat korotettua jätehuoltomaksua.

Vuodesta 2008 saakka alukset ovat voineet pumpata kaikilla laivapaikoilla jätevetensä vastaanottolaitteisiin ilman eri veloitusta.

Kesäaikana Itämerellä liikkuvista risteilyaluksista kertyi tänä vuonna Helsingissä 260 laivakäyntiä. Näiltä laivoilta vastaanotettiin satamaan 53 000 kuutiota jätevesiä; 80 % kv risteilyaluksista pumppasi jätevettä aluksesta satamassa. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa kaikki risteilyalukset saataisiin jättämään jätevetensä satamaan.


Ginaf aloittaa täyssähköisten rekanvetäjien valmistuksen

Hollantilainen erikoisautovalmistaja Ginaf on saanut ensimmäisen sitovan tilauksen täyssähköisestä rekanvetäjästä. Auton on tilannut Boonstra Transport BV.

Tilatun Ginaf -sähköauton perustana on Mercedes Antos 1824 Sen alkuperäinen dieselmoottori ja vaihteisto on korvattu sähkömoottorilla ja akkuyksiköillä.

Ginaf ilmoittaa täyssähköauton pisimmäksi toimintamatkaksi noin 60 km. Toimintamatkan kerrotaan riittävän hyvin auton suunniteltuun käyttötarkoitukseen, joksi ilmoitetaan rekkojen siirtely kaupunkialueella(Groningen).


Ilmavoimat järjestää Vilkku-harjoituksen

Ilmavoimat tiedottaa: Karjalan lennosto järjestää 16. - 18. marraskuuta Vilkku-lentotoimintaharjoituksen. Harjoitusalueena on Kuopion ja Kajaanin välinen alue, joka on itä - länsi -suunnassa leveydeltään noin 200 kilometriä.

Harjoituksessa lennetään Ilmavoimien lentokoulutusohjelman mukaisia lentoja ja harjoitellaan ympärivuorokautista toimintaa. Harjoitukseen sisältyy valoisaan aikaan matalalentotoimintaa.

Vilkku-harjoitukseen osallistuu yhteensä 22 Hornet-monitoimihävittäjää, joista valtaosa toimii Karjalan lennoston Rissalan tukikohdasta käsin. Satakunnan ja Lapin lennostot osallistuvat harjoitukseen 3 - 4 koneella Pirkkalan ja Rovaniemen tukikohdista käsin.

Harjoituksen lentotoiminta alkaa maanantaina 16.11. kello 15 jatkuen keskeytyksettä ympäri vuorokauden keskiviikkoon 18.11. kello 22:een saakka.

Lentokoneet käyttävät harjoituksessa soihtuja, jotka voivat näkyä taivaalla kirkkaina muutaman sekunnin kestävinä valoilmiöinä.

Lentotoiminnasta aiheutuva melu voi aiheuttaa häiriötä, jota pyritään välttämään suuntaamalla toiminta harvaan asutuille alueille. Lentoaseman lähialueella noudatetaan melua vähentäviä lentomenetelmiä aina, kun se on mahdollista.


Romutuspalkkiokokeilu oli jättimenestys

Romutuspalkkiolle varattu kiintiö on nyt täyttynyt. Palkkiolla on tilattu 8 000 uutta autoa. 1 500 euron palkkiota maksetaan kuitenkin tammikuun loppuun asti toimitettaviin uusiin autoihin, mikäli romutuspalkkiosta on ehditty niiden tilaus- ja kauppasopimuksessa sopia ennen kiintiön täyttymistä.

Romutuspalkkiokokeilun oli määrä kestää 1.7.-31.12.2015, tai niin kauan kuin kokeilulle osoitettu määräraha riittää. Alun perin sille varattu 3 miljoonan euron määräraha loppui jo elokuun lopulla. Eduskunta myönsi kokeilulle vielä 5 miljoonan euron lisämäärärahan lokakuussa.

Romutuspalkkiota käytettiin ensisijaisesti pienten, edullisten ja energiatehokkaiden autojen hankintaan.


OAK:n Green Double -yhdistelmään jatkuvatallenteiset kamerat

Oulun Autokuljetus Oy tiedotti aiemmin Trafin myöntämästä liikennöintiluvasta sen Green Double -ajoneuvoyhdistelmälle. Poikkeusluvan edellytyksenä on ajoneuvoyhdistelmän liikenteen seuraaminen jatkuvatallenteisten kameroiden avulla.

Jatkuvan tallennuksen vaatima kameravalvontadatan siirtäminen tien päältä pääkonttorin tallentimelle toteutetaan TOSIBOX -etäyhteysjärjestelmän avulla. Järjestelmällä reaaliaikainen data siirtyy yksityisessä tietoverkossa ajoneuvoyhdistelmästä valvomoon automaattisesti.


Uusia yhteyksiä Kehä III:lle

Viikolla 46 otetaan liikenteelle käyttöön Porvoonväylältä Porvoon suunnasta Länsimäentien eritasoliittymään johtava ramppi. Samalla käyttöön otetaan Kehä III:lta idästä Länsimäentien eritasoliittymään johtava ramppi ja Kehä III:lta idästä Porvoonväylälle Helsinkiin johtava ramppi.

Avattava Kehä III:lta Länsimäentien eritasoliittymään johtava ramppi erkanee Kehä III:sta huomattavasti nykyistä kiertotiejärjestelyä aiemmin.

Kartta (jpg) uusista yhteyksistä


Milotekin ratakuljetusjärjestelmä Swedish Steel Prize 2015 -finaalissa

Milotek Pty Ltd:n kehittämä modulaarinen ilmarata itseliikkuvilla junilla on päässyt Swedish Steel Prize 2015 -finaaliin. Futran System -järjestelmä on tarkoitettu korkean kapasiteetin raskaisiin kuljetuksiin ja se tarjoaa vaihtoehdon perinteisille kuljetusmenetelmille. Järjestelmässä erikoislujia teräksiä hyödynnetään rakenteen useissa eri osissa.

Tuomariston perustelujen mukaan ratakuljetusjärjestelmässä erikoislujan teräksen potentiaalia hyödynnetään täysimääräisesti, ja näin luodaan kustannustehokkaita ja kevyitä ratkaisuja. Esivalmisteiset rataosuudet on helppo koota pulttaamalla, mikä on etu erityisesti syrjäseuduilla. Järjestelmä on erittäin joustava ja se voidaan sovittaa moniin erilaisiin kuljetussovelluksiin

Swedish Steel Prize -palkinnon myöntää vuosittain SSAB. Tunnustuksena innovatiivisimmista ja luovimmista tuotteista ja ratkaisuista, joissa hyödynnetään erikoislujia teräksiä. Voittaja julkistetaan palkintojenjakotilaisuudessa Tukholmassa 19. marraskuuta.


Fiat Professional Fullback

Fiat Professional esitteli Dubain kansainvälisillä automessuilla uuden Fullback pick-up:insa.

Fiat Fullback tulee tarjolle Eurooppalaisille asiakkaille taka- ja nelivetoisina vaihtoehtoina. Voimanlähteenä on ahdettu 2,4-litrainen dieseli, kahdella eri tehovaihtoehdolla: 113kW (150hv) tai 133kW (180hv). Vaihteistotarjonnassa on joko 6-portainen käsivalintavaihteisto tai 5-portainen automaattivaihteisto. Afrikassa ja lähi-idässä autoa tarjotaan myös bensiinikonevaihtoehdolla.

Kaikkien versioiden korkeudeksi ilmoitetaan 1078 mm, leveydeksi 1815 mm ja akseliväliksi 3300 mm. Auton pituusvaihtoehdot ovat: 5155 mm (Single Cab), 5275 mm (Extended Cab) ja 5285 mm (Double Cab). Lavapituusvaihtoehdot: 2265 mm (Single Cab), 1850 mm (Extended Cab) ja 1520 mm (Double Cab). Suurimmaksi kantavuudeksi ilmoitetaan 1100 kg.

Mitsubishin kanssa yhteistyössä valmistettava auto tulee Euroopan markkinoille toukokuussa 2016.


Isokin yritys voi ottaa oppia startup-maailmasta

Tieto Oyj:n toimitusjohtaja Kimmo Alkio kirjoittaa Teknologiateollisuuden Toimitusjohtajablogissa muutoksista, joihin yritysten on digitalisoituvassa maailmassa oltava valmiita.

Alkion mukaan yritysten ja yhteisöjen on uskallettava luopua vakiintuneista toimintamalleista ja ottaa vahvemmin käyttöön kokeilukulttuuri sekä ohjata yhteistä tekemistä verkostomaisesti. Tämä startupeista tuttu mentaliteetti on tuottanut hyviä tuloksia myös yritysmaailmassa. Perustimme Tietoon viime vuonna kaksi sisäistä startuppia: teollisen internetin ja digitaalisen asiakaskokemuksen startupit. Yksiköt toimivat Tiedon sisällä ketterinä erillisinä tiimeinä ja raportoivat erilliselle hallitukselle. Kokemuksemme ovat niin hyvät, että tulevaisuudessa Tiedossa kenties toimimme laajemminkin startup-henkisesti tavoitellessamme joustavuutta ja ketteryyttä.

Lue Toimitusjohtajablogi kokonaisuudessaan


OAK:n Green Double -yhdistelmät liikenteeseen

Oulun Autokuljetus Oy:n Green Double -ajoneuvoyhdistelmät saivat Trafin luvalla ensimmäiset lastit kyytiinsä maanantaina. Keskeisenä tavoitteena on pienempi hiilijalanjälki.

Tulevien viiden vuoden aikana selviää kuinka tavoitteisiin päästään, kun OAK teettää Trafin lupaehtojen mukaisen tutkimuksen ekologisuuden toteutumisesta.


Sote-uudistus työterveyshuollon näkökulmasta

Työterveyspalveluja on kahdenlaisia – lakisääteisiä ja työnantajalle vapaaehtoisia. Lakisääteiset palvelut tähtäävät työkyvyn tukemiseen ja työperäisten sairauksien ennaltaehkäisyyn työpaikalla. Vapaaehtoiset palvelut pitävät sisällään sairaanhoitoa.

Lakisääteisiin palveluihin sote-uudistuksilla tuskin on vaikutuksia, sen sijaan valinnanvapaus saattaa muuttaa työterveyshuollon tuottamien sairaanhoitopalvelujen roolia.

Työterveyslaitoksen osaamiskeskuksen johtajan Jorma Mäkitalon mukaan valinnanvapaus saattaa muuttaa työterveyshuollon yhteydessä tuotetun sairaanhoidon roolia kun työntekijä voi aiempaa laajemmin valita, miltä taholta sairaanhoitopalvelunsa hankkii. Valinnanvapaus ja sen edellyttämä monituottajamalli tullee lisäämään peruspalvelujen saatavuutta, mikä on kaikkien työikäisten terveyden ja työkyvyn kannalta hyvä asia. Samalla työterveyshuollon roolikin toivottavasti täsmentyy.

Työnantajat kustantavat nykyisin noin 400 miljoonalla eurolla työntekijöiden sairaanhoitoa suorina maksuina sekä työtulovakuutuksen kautta. Sote -uudistuksessa on vielä auki, mitä tälle rahoitukselle tapahtuu.


Pysäköintikiekkosääntelyä kevennetään

Pysäköintikiekon ulkomuodon määritelmä väljenee 1. joulukuuta 2015. Jatkossa pysäköintikiekko määritellään laitteeksi, jolla ilmoitetaan pysäköinnin alkamisaika.

Uudessa asetuksessa ei aseteta tarkkoja vaatimuksia esimerkiksi kiekon koolle tai värille, vaan keskeistä on, että pysäköinnin alkamisaika on selvästi luettavissa.

Laite voi jatkossa olla paitsi perinteinen pysäköintikiekko myös esimerkiksi tekninen väline. Kiellettyjen listalla ovat kuitenkin paperiset tai pahviset laput, joihin pysäköinnin alkamisaika on piirretty tai kirjoitettu.

Uuden asetuksen mukaan alkamisajaksi voidaan merkitä myös täsmälleen se kellonaika, jona ajoneuvo pysäköidään. Pysäköintiaika lasketaan, merkintätavasta riippumatta alkavaksi seuraavasta puoli- tai tasatunnista.


Tutustu lehtiimme! Tutustumistarjous!
Vuokraa toimitilaa! Toimitilaa tajolla!