MAN - Vaihtoautot

Saksa korottaa tiemaksuja vuosille 2023-2027 ja arvioi siten keräävänsä vuosittain noin 8,3 miljardia euroa tieinfransa kustantamiseen. Viime vuonna tiemaksutulot olivat noin 7,6 miljardia euroa.

Saksa alkoi periä tiemaksuja moottoriteiltään vuonna 2005. Myöhemmin maksuja alettiin kantaa myös valtateiltä. Tiemaksuja kannetaan kaikilta yli 7,5 tonnin ajoneuvoilta.

FDP, Vihreät ja SPD ovat ehdottaneet yli ,35 tonnin hyötyautojen liittämistä maksuvelvollisiin CO2-päästömaksun muodossa.

(VerkehrsRundschau)

Suomi on yhä ainoa maa EU:ssa, joka ei kanna tiemaksuja raskaalta liikenteeltä teidensä kunnossapidosta siitäkin huolimatta, että kuorma-autoilijoilijamme itse oman edunvalvojansa SKAL:n kautta pyytävät saada maksaa omalta osaltaan teiden kuluttamisesta ja käytöstä! Jo 1990-luvulla silloinen liikenneministeri Matti Aura vaati tiemaksujen käyttöönottoa myös Suomessa. Oma valtiovarainministeriömme kuitenkin kieltäytyy kestämättömällä perusteella ja perii yhä kaikki tienhoitomaksumme tavallisilta veronmaksajilta.

Asiasta julkaistu laaja artikkeli valtiovarainbministeriön vastuullisen verojohtajan Markus Teräväisen haastattelulla Auto, tekniikka ja kuljetus 3/2022 -lehdessä. (Toim.huom.)