MAN - Vaihtoautot

ParkkiPaten tilastojen mukaan moottoripyöräilijät kapinoivat erityisesti merkittyjä paikkoja vastaan. Yli puolet kaikista motoristeille kirjoitetuista valvontamaksuista kirjoitetaan kielletyille alueille pysäköinnistä, ja tämä käytös on vain yleistynyt. Vuonna 2022 motoristien pysäköintivirheistä 50,3 prosenttia ja viime vuonna jo 55,7 prosenttia koski muualle kuin merkitylle paikalle pysäköimistä. 

Moottoripyöräilijöiden tekemät pysäköintivirheet ovat vain murto-osa kaikista pysäköintivirheistä. Vuonna 2022 0,3 prosenttia kaikista valvontamaksuista kirjoitettiin moottoripyöräilijöille. Viime vuonna osuus oli kasvanut 0,5 prosenttiin.  

Henkilöautoja Suomessa on reilusti yli 90 prosenttia ajoneuvokannasta ja moottoripyöriä, mopoja tai mopoautoja muutama prosentti. Kesäkaudella motoristien osuus on kuitenkin suhteessa suurempi. 

Moottoripyöräilijät uhmaavat pysäköintisääntöjä ympäri Suomea, paljastavat Suomen suurimman pysäköintialan työllistäjän ParkkiPaten tilastot. Erityisesti muualle kuin merkityille alueille pysäköinti on viime vuosina yleistynyt. Turun osuus prätkäkuskien pysäköintivirheistä on peräti nelinkertaistunut vuosina 2022–2024 samalla, kun pääkaupunkiseudun osuus on pienentynyt kolmanneksella ja Tampereen osuus pysynyt lähes ennallaan.

Kesäkausi ajaa prätkäkuskin virheelliseen pysäköintiin 

ParkkiPaten toimitusjohtaja Christian Metsärannan mukaan moottoripyöräilijöiden pysäköintikäyttäytymisessä näkyy selvä trendi: yhä useampi kuski jättää pyöränsä minne sattuu.  

”Tähän voi olla monia syitä. Varsinaisia moottoripyörille suunniteltuja pysäköintipaikkoja on melko vähän, mikä valitettavasti voi ajaa motoristit etsimään vaihtoehtoisia ratkaisuja. Moottoripyöriä käytetään pääosin kesäkaudella, jolloin pysäköintipaikat voivat ylipäätään olla täydempiä ja kilpailu paikoista kovempaa.” 

Pysäköintimaksujen laiminlyönti romahtanut motoristien keskuudessa 

Kolmessa vuodessa pysäköintimaksun suorittamatta jättäminen on moottoripyöräilijöiden keskuudessa vähentynyt. Vielä vuonna 2022 lähes viidesosa (17,4 %) moottoripyöräkuljettajien tekemistä pysäköintivirheistä koski pysäköintimaksun suorittamatta jättämistä.  

”Viime vuonna pysäköintimaksun suorittamatta jättäminen ei ollut enää motoristien kolmen yleisimmän rikkeen joukossa, ja sen vuoksi kirjoitettiin enää alle kymmenen prosenttia moottoripyöräilijöiden valvontamaksuista. Tämä on ilahduttava kehityskulku”, Metsäranta toteaa. 

Metsärannan mukaan muutos kertoo todennäköisesti mobiilimaksamisen yleistymisestä.  

”Moni motoristi on ottanut käyttöön älypuhelinsovellukset, jotka ovat pyöräilijälle käteviä, koska niitä käyttäessä kuittia ei tarvitse asettaa näkyville. Prätkäkuskeille maksulapun kiinnittäminen pyörään on ollut haaste, sillä moottoripyörissä ei ole luontevaa paikkaa maksutositteelle.” 

Tamperelaiset pysäköivät turkulaisia tunnollisemmin 

Motoristien rikkeissä on selviä alueellisia eroja. Esimerkiksi Turun osuus on nelinkertaistunut kolmen vuoden aikajaksolla 2022–2024 eli kasvanut 7 prosentista 28,2 prosenttiin. Turkulaisten osuus on kasvanut tasaisesti, mutta erityisen merkittävä hyppäys tapahtui vuosien 2022 ja 2023 välillä, jolloin osuus kasvoi yli kolminkertaiseksi: seitsemästä prosentista 24,6 prosenttiin. 

Samaan aikaan esimerkiksi Tampereen osuus moottoripyöräilijöiden rikkeissä on pysynyt suhteellisen vakaana. Vuonna 2022 14,8 prosenttia valvontamaksuista annettiin tamperelaisille prätkäkuskeille ja viime vuonna heidän osuutensa oli 13,6 prosenttia. 

Helsingissä moottoripyöräilijöiden rikkeet vähenivät merkittävästi 

Metsärannan mukaan Turun alueen räjähdysmäinen kasvu moottoripyöräilijöiden pysäköintivirheissä on poikkeuksellinen ilmiö.  

”Erityisen silmiinpistävää on vuosien 2022–2023 välinen hyppy, jolloin osuus kasvoi yli kolminkertaiseksi. Tämä ei ole tavanomaista kehitystä. Samaan aikaan esimerkiksi Tampereella tilanne on pysynyt lähes muuttumattomana, mikä kertoo, että kyse ei ole valtakunnallisesta ilmiöstä vaan nimenomaan paikallisista tekijöistä. Turun kehitys herättää pohtimaan, onko kyse moottoripyöräilijäystävällisten pysäköintiratkaisujen puutteesta."  

Sillä välin, kun turkulaisten rikkeet ovat yleistyneet, pääkaupunkiseudun osuus on pienentynyt noihin kolmanneksella. Vuonna 2022 yli puolet kaikista moottoripyöräilijöiden pysäköintivirheistä (57,6 %) tehtiin Helsingissä ja sen ympäristökunnissa. Viime vuonna pääkaupunkiseudun osuus oli enää 39,4 prosenttia. 

Tutustu lehtiimme! Tutustumistarjous!
Vuokraa toimitilaa! Toimitilaa tajolla!