Scania-Markkinajohtaja

Suomen ensimmäisen valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelu etenee. Liikenne- ja viestintäministeriö esitteli suunnitelman tavoiteaihioita keskustelutilaisuudessa 10.1.2020.

– Meneillään on merkittävä valmisteluvaihe. Tavoitteita koskevat linjaukset ohjaavat lopputulosta hyvin paljon ja valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpideohjelma tullaan rakentamaan asetettujen tavoitteiden perusteella, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka. Hän johtaa valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelua ohjaavaa parlamentaarista ryhmää.

Suunnittelun aikana läpivalaistaan Suomen koko liikennejärjestelmä liikenneverkoista palveluihin ja luodaan yhtenäinen näkemys, miten järjestelmää kehitetään ja rahoitetaan seuraavan 12 vuoden aikana. Valtakunnallisella liikennejärjestelmäsuunnitelmalla tuodaan liikennepolitiikkaan pitkäjänteisyyttä.

– Tähän saakka liikennejärjestelmään kohdistuvia tarpeita on tarkasteltu hallituskausittain. Nyt luomme ensi kertaa valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman 12 vuodeksi. Näin edistämme hyvinvointia pitkäjänteisesti ja ennustettavasti koko Suomessa, ministeri Harakka jatkaa.

Liikenne- ja viestintäministeriö kerää valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoiteaihioista eri toimijoiden näkemyksiä. Palaute toimitetaan parlamentaariselle ohjausryhmälle, joka linjaa suunnitelman tavoitteet helmikuussa.

Parlamentaarinen ohjausryhmä on linjannut keskustelun pohjaksi valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoiteaihiot:

1. Työmarkkina-alueiden toimivuutta kehitetään kaupunkiseutujen välistä saavutettavuutta parantamalla.
2. Suomen alueiden kansainvälinen saavutettavuus paranee.
3. Kuljetusten tehokkuus ja toimintavarmuus paranevat.
4. Työpaikkojen ja palveluiden saavutettavuus kestävillä kulkumuodoilla paranee ja henkilöautosuoritteen kasvu taittuu kaupunkiseuduilla.
5. Tieliikenteen turvallisuus paranee kohti muiden liikennemuotojen turvallisuustasoa ja EU:n nollaskenaariota.
6. Liikennejärjestelmän yhteiskuntataloudellinen tehokkuus paranee.
7. Kestävien kulkumuotojen osuus kasvaa ja liikenteen kasvihuonekaasupäästöt vähenevät kohti kansallista liikenteen päästövähennystavoitetta.
8. Liikennejärjestelmä mahdollistaa keskeisen tiedon hyödyntämisen ja uusien teknologioiden käytön täysimääräisesti.

Toimenpideohjelmaan evästyksiä eri toimijoilta

Kuluvan vuoden aikana valmistellaan valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpideohjelmaa vuorovaikutteisesti eri toimijoiden kanssa. Helsingissä, Lappeenrannassa, Rovaniemellä ja Vaasassa järjestetään alueelliset tilaisuudet 10. maaliskuuta. Tilaisuuksissa liikenne- ja viestintäministeriö pyytää evästyksiä toimenpideohjelman valmisteluun. ELY-keskukset kutsuvat tilaisuuksiin muun muassa yrityksien, järjestöjen ja kuntien edustajia.
 
Syksyllä 2020 viimeistellään suunnitelmaluonnos ja arvioidaan sen vaikutukset. Suunnitelma annetaan selontekona eduskunnalle alkuvuonna 2021, minkä jälkeen valtioneuvosto päättää asiasta.

Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö pyytää parhaillaan lausuntoja siitä, miten valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman vaikutuksia arvioidaan. Lausuntoaika päättyy 24.1.2020.

Mistä on kyse?

Liikennejärjestelmä koostuu liikenneverkosta, palveluista, liikennejärjestelmän tukitoimista, kuten tiedosta ja liikenteen ohjauksesta, sekä kaikista liikennemuodoista eli tieliikenteestä, rautatieliikenteestä sekä vesi- ja lentoliikenteestä. 

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma puolestaan sisältää toimenpideohjelman siitä, miten liikenneverkkoa suunnitellaan, rakennetaan ja ylläpidetään sekä millaisia liikenteeseen ja liikkumiseen liittyviä palveluja hankitaan. Suunnitelmaan sisällytetään 12-vuotinen valtion rahoitusohjelma.

Ensimmäinen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma laaditaan vuosille 2021–2032 ja suunnitelman on tarkoitus valmistua keväällä 2021.

Liikenne- ja viestintäministeriö järjesti valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteista keskustelutilaisuuden 10.1.2020 klo 10.15-12.00. Tilaisuuden voi katsoa osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=oR8xY2zE6iE.