MAN - Vaihtoautot

Sisun ja Daimlerin yhteistoiminta laajenee uusiin tuotteisiin

Yhteistyö alkoi vuonna 2010

Sopimus komponenttitoimituksista allekirjoitettiin Sisu Auton ja Daimler Truck AG:n välillä loppuvuodesta 2010. Komponenttitoimituksia koskevan yhteistyön täyttäessä nyt kymmenen vuotta ja SISU Polar-malliston kokonaistuotantomäärän lähestyessä tuhatta ajoneuvoa, on yhteistoiminta laajentunut käsittämään myös sotilasajoneuvotuotteemme. Näistä ensimmäinen uusi tuote, SISU GTP perustuu ajoneuvotekniikaltaan Mercedes-Benzin Unimog- ja Zetros-tuotteiden komponentteihin.

- Kymmenen vuotta sitten käynnistynyt komponenttitoimituksia koskeva yhteistyö Sisu Auton kanssa merkitsi Daimler Truck AG:lle uutta avausta, jonka tavoitteena oli laajentaa yhtiön vankan ja syvällisen komponenttituotanto-osaamisen hyödyntämistä itsenäisenä liiketoimintana. Yhteistyön molemmille osapuolille toiminta kuluneen vuosikymmenen aikana on merkinnyt paljon työtä ja uusien asioiden oppimista. Yhtiöittemme kokoerosta huolimatta olemme kyenneet toimimaan hyvin yhdessä ja saavuttaneet korkean yhteistyön tason, jonka uskon myös jatkossa tuottavan hyviä tuloksia molemmille osapuolille, toteaa avainasiakaspäällikkö Thomas Schmid Daimler AG:n erikoisajoneuvoyksiköstä.

Sisu Auto on vuodesta 1931 saakka toiminut kotimainen, yrittäjävetoinen, vaativaan käyttöön suunniteltujen raskaiden hyötyajoneuvojen tuottaja. Yhtiö kehittää ja valmistaa heti ajoon valmiita, asiakaskohtaisesti suunniteltuja järeitä kuorma- ja erikoisautoja, sotilasajoneuvoja sekä tuottaa suunnittelu- ja projektijohtopalveluita kansainväliselle ajoneuvoteollisuudelle runsaan sadan alan ammattilaisen voimin.