SuperMax – Valmiina töihin!

Kaksi pääkaupunkiseudulla pitkäaikaisesti toimivaa taksiyhtiötä Mr. Taxi Oy ja Cabing Oy yhdistävät toimintansa. Tällä haetaan entistä vahvempaa tukijalkaa ja myynnin kasvua kilpaillulla ja muutoksessa olevalle taksialalle. Uusi yritys tähtää liikevaihdon kolminkertaistamiseen vuoteen 2024 loppuun mennessä yhdessä kumppanien ja yritysasiakkaiden kanssa. Yrityskaupan jälkeistä muutosvaihetta on valittu johtamaan Ville Alanen.

Taksialan pitkäaikaiset yrittäjät, Mr. Taxi Oy:n Aki Nikkinen ja Cabing Oy:n Risto Manninen, ovat yhdistäneet voimansa myymällä taksiyhtiönsä uudelle perustetulle yhtiölle, TakesUThere Oy:lle. Uuden kokonaisuuden liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa, työntekijöitä on 80 ja autoja reilut 100. Nikkinen ja Manninen jatkavat uuden kokonaisuuden enemmistöomistajina.

Kahden tunnetun ja lähes 20 vuotta markkinoilla toimineen taksiyrityksen yhdistyminen on vastaus taksialan murrokseen. Suuri syy yhdistymiselle on sen antamat paremmat mahdollisuudet kehittää toimintaa ja luoda siihen enemmän rakennetta, joka ei ole niin riippuvainen yrittäjien panoksesta.

- Kimppakonsepti eroaa kuitenkin esimerkiksi perinteisestä sijoittajamallista siinä, että yrittäjät jäävät edelleen uuden kokonaisuuden vastuurooleihin ja enemmistöomistajiksi, jolloin kokonaisuus säilyttää yrittäjävetoisuuden ja kasvollisen toimijan piirteet. Ne ovat selkeitä vahvuuksia, jotka halutaan säilyttää jatkossakin. Ville Alanen puolestaan tuo mukanaan vahvan osaamisen kasvun johtamisessa ja siinä, mitä kasvun aikaansaamiseksi tarvitaan, selventää konseptia uuden konsernin hallituksen puheenjohtaja Sammy Lindholm.

Ostetut yhtiöt jatkavat toistaiseksi omina yksikköinään ja omilla brändeillään. TakesUThere Oy:n rooli uudessa konsernissa on konsernitukipalveluiden tuottaminen tytäryhtiöilleen. Uudessa kokonaisuudessa keskitytään ensivaiheessa prosessien ja laadunvalvonnan entistä tehokkaampaan kehittämiseen. Seuraavassa vaiheessa panostetaan markkinointiin ja myyntiin sekä luodaan uusi vahva brändi alalle.

- Molemmat nykyiset taksibrändit ovat tunnettuja, joten uuden brändin luomisella ei ole kiirettä. Perusta uudelle syntyy siitä, että teemme asiat entistä paremmin, lisää Sammy Lindholm.

Muutosvaihetta tulee johtamaan Ville Alanen, joka on toiminut aiemmin muun muassa Secto Automotive Oy:n toimitusjohtajana. Tämä vaihe on Sammy Lindholmin mukaan selkeä projekti ja sen arvioidaan kestävän noin puoli vuotta. Ville Alanen odottaa innolla uutta tehtäväänsä ja peräänkuuluttaa murroksessa olevalle alalle uusia tapoja toimia.

- Taksialalla pärjää toimija, joka pystyy vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin ja voittamaan asiakkaan luottamuksen. Se vaatii parhaimmat ja sitoutuneimmat työntekijät. Yrityskimpan myötä meillä tulee olemaan myös tuplamäärä autoja samalla maantieteellisellä alueella aikaisempaan verrattuna, joka on meille selkeä hyöty, toteaa Alanen.