Tulevaisuus on Super

Liikenne- ja viestintäministeriö on julkaissut kolme meriliikenteen vihreään siirtymään liittyvää selvitystä.

Selvitykset liittyvät valtioneuvoston vuonna 2021 tekemään periaatepäätökseen meri- ja sisävesiliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä.

Suomi on sitoutunut sekä EU:n että Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n (International Maritime Organization) tavoitteisiin meriliikenteen päästöjen vähentämiseksi. IMO:n tavoitteena on, että kansainvälisestä meriliikenteestä aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt laskevat vähintään 50 prosenttia vuoteen 2050 mennessä vuoden 2008 tasoon verrattuna. Tavoitteen nostamisesta 100 prosenttiin neuvotellaan parhaillaan.

Meriliikenteen siirtyminen vähäpäästöisiin polttoaineisiin ja käyttövoimiin on välttämätöntä, jotta merenkulun päästöjä voidaan vähentää kansainvälisten tavoitteiden mukaisesti. Siirtymä uusiin polttoaineisiin on maailmanlaajuinen muutos ja haaste Suomen kaltaiselle pienelle maalle. Se koskettaa varustamoelinkeinoa ja satamia, mutta myös polttoaineiden ja sähkön kestävän tuotannon sekä jakelun toimijoita.

Suomelle merikuljetukset ovat elintärkeitä, sillä Suomen tavaraviennistä noin 90 prosenttia ja tavaratuonnista noin 80 prosenttia kulkee meritse.

Ministeriön tilaamassa selvityksessä arvioitiin vaihtoehtoisten käyttövoimien ja polttoaineiden jakeluinfrastruktuurin kehittämistarpeita satamissa.

Euroopan komission 55-valmiuspakettiin sisältyy ehdotukset merenkulun päästökaupasta sekä uusiutuvien ja vähäpäästöisten polttoaineiden käyttöä koskevasta asetuksesta. Toisessa ministeriön tilaamassa selvityksessä arvioitiin näiden ehdotusten vaikutusta meriliikenteen polttoaineiden markkinoiden kehitykseen Euroopassa ja Suomessa.

Lisäksi selvitettiin valtion mahdollisuuksia tukea alusliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä.

Mitä seuraavaksi?

Selvitysten tulokset huomioidaan, kun liikenne- ja viestintäministeriössä pohditaan jatkotoimia periaatepäätöksen toteuttamiseksi ja kun Suomessa valmistaudutaan IMO:n ja EU:n meriliikenteen päästösääntelyn toimeenpanoon.