Raskone – nopeasti takaisin tielle

POP Vakuutus tutki vuoden 2020 vahinkotilastoja ja sitä, miten koronan aiheuttamat poikkeusolot näkyivät ajoneuvovakuutusten myynnissä, raportoitujen ajoneuvovahinkojen määrissä ja vahinkotyypeissä. Selkein muutos nähtiin ajamisessa ylipäätään, kun työmatkaliikenne väheni tuntuvasti heti pandemian alettua keväällä 2020. Trendi jatkui läpi vuoden, ja se kilometrihinnoitellun autovakuutuksen vähän ajavien osuuden lisääntymisenä 15 %. Korona-aika on vaikuttanut myös ajoneuvoihin kohdistuviin vahinkoihin. Palovahingot, ilkivalta ja varkaudet lisääntyivät, kun taas tien päällä sattuvat ajoneuvovahingot puolestaan vähenivät.

Ajamisen väheneminen muuttanut huomattavasti ajoneuvoja koskevia vahinkomääriä

Sitä mukaa kun autoilla ajaminen on vähentynyt, on henkilö- ja pakettiautoja koskevat liikenteessä tapahtuvat vahinkomäärät laskeneet noin 15 % edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Mopovahinkoja sattui myös reilusti vähemmän. Kuitenkaan moottoripyörissä samanlaista laskua ei nähty, vaan vahinkojen lukumäärät ovat pysyneet ennallaan.

Ajoneuvovahinkojen määrällistä laskua selittää eniten koronapandemia, sillä kun keväällä lukittauduimme koteihimme, vähentyivät ajot samalla radikaalisti. Sama on jatkunut nyt syksyllä ja alkutalvesta, että autot seisovat enemmän parkissa ja ihmiset tekevät edelleen töitä kotoa käsin. Moottoripyörällä ajaminen taas on suurimmalle osalle harrastus ja siihen korona on vaikuttanut jopa piristävästi, toteaa aktuaarijohtaja Erkka Jalonen POP Vakuutukselta.

Kerroimme keväällä, kuinka suomalaisten ajot lähes romahtivat koronapandemian myötä. (https://www.popvakuutus.fi/tiedotteet-ja-media/lehdistotiedotteet/ajokilometrit-poikkeusolojen-aikana) Jo silloin oli nähtävissä, että kilometrihinnoitellulle autovakuutukselle on kasvava kysyntä poikkeusolojen takia. Kun ajanjaksoa 1.4. – 31.12.2020 verrattiin vuoteen 2019, oli kasvua yli 15 % vähiten ajavien eli alle 5000 kilometriä vuodessa ja yli 10 % alle 10 000 kilometriä vuodessa ajavien joukossa.

Tällaisena poikkeusaikana, jota edelleen elämme, on selvää, että monella on tarvetta sopeuttaa taloutensa menoja. Kilometrihinnoiteltu autovakuutuksemme on tehty vähän ajaville, mutta emme tietenkään osanneet ennustaa näin radikaalia ajotottumusten muutosta, minkä korona mukanaan toi, Jalonen täydentää.

Ajoneuvovahingoissa korostuivat palovahingot sekä ilkivalta- ja varkaustapaukset

POP Vakuutuksen vahinkotilastoista on nähtävissä sekin, että ajoneuvoille sattuneet vahingot ovat muuttaneet profiiliaan koronavuoden aikana. Kun verrataan kaskovakuutusten osalta tilastoja vuoteen 2019, ovat eläintörmäys-, kolari- ja parkkivahinkojen kappalemäärät vähentyneet 5 – 15 %.

Korjaukseen korjaamoilla päätyneiden ajoneuvojen vahinkojen määrä laski lähes 15 % edellisvuoteen verrattuna. Myös rahakorvauksien määrä laski samassa suhteessa, mikä oli jopa yllättävä ilmiö aikaan liittyen. Yleensä talouden epävarmuus lisää rahakorvauksien määrää. Näemme trendin hyvänä, sillä liikenneturvallisuuden kannalta selvästi paras vaihtoehto on korjauttaa auto sovituilla kumppanikorjaamoillamme, joiden laadun pystymme takaamaan, selventää korvauspalveluiden operatiivinen päällikkö Tommi Lehmusvirta.

Korona on valitettavasti myös lisännyt tuntuvasti ajoneuvoihin kohdistuvaa ilkivaltaa 16 % ja varkauksia 25 %. Palovahinkojen määrässä on kasvua ollut jopa 44 %.

Se, että autot seisovat enemmän parkissa selittää osaltaan ilkivallan ja varkauksien kasvua. Ajoneuvon haltijalla tai omistajalla on kuitenkin vastuu huolehtia autostaan myös pitkien seisontajaksojen aikana. Toki tässä voi myös näkyä se, että moni on niin kyllästynyt poikkeusoloihin ja turhautuminen purkautuu muun muassa kasvavana ilkivaltana, Lehmusvirta lisää

 

Lähde:

Aineistossa on vertailtu koronavuoden vaikutuksia ajoneuvovakuutusten myyntiin, raportoituihin ajoneuvovahinkoihin ja niiden lukumäärään. Tarkasteluajankohta on 1.4. - 31.12. vuosina 2019 ja 2020.