Scania V8 – Uusi kuningas!

Mitä Onnibus on Suomessa, Flixbus on Euroopassa. Paitsi että yli 600 kaksikerrosbussilla halpamatkoja yli koko Euroopan tarjoava Flixbus on bussi-halpamatkojen kansainvälinen jättiläinen. Samalla se näyttää tietä koko bussimaailmalle, millä tavalla busseilla voi kilpailla menestyksellisesti ilmaliikenteen halpalentoyhtiöiden kaanssa.

Flixbus on tuoreeltaan avannut jopa kaksi kertaa päivässä liikennöiville vihreille busseilleen reittiyhteydet Ruotsiin, Tanskaan ja Belgiaan samalla kun se laajentaa liikennettään Saksassa, Ranskassa, Hollannissa, Sveitsissä ja Italiassa.

Vuonna 2011 GoBus-nimellä Muenchenissä perustettu kaukoliikenteeseen keskittyvä bussiyhtiö muutti nimensä 13.2.2013 Flixbus´ksi kun bussiliikenteen sääntely purettiin Saksassa. Nyt sillä on yli 10 000 päivittäistä reittiyhteyttä kaikkialta Euroopasta Saksaan.