Suomen luotsaamalla Pohjoisella Silkkitiellä tavaraliikenteen pilotteja
- Luontiaika
- 15.11.2018 14:29
Corridor as a Service (CaaS) -ekosysteemissä muodostetaan Suomeen pohjoismaista hubia tavaraliikenteen tehostamiseksi ja tavaralogistiikan sujuvoittamiseksi digitaalisten toimenpiteiden avulla. Liikennelabran mahdollistamassa julkisen ja yksityisen sektorin ekosysteemissä edistetään parhaillaan pilotteja PKV-AIKO-rahoituksen tuella Pohjoisella Kasvuvyöhykkeellä Suomessa sekä rajojen yli Venäjään ja Kiinaan.
Myös tavarakuljetusten rajanylitystä tullaan sujuvoittamaan ensi vaiheessa Suomen ja Norjan välillä. Pilotit rakentuvat TT-Säätiön rahoittaman CaaS-esiselvityksen, Tullin kehitystyön sekä Liikennelabran työpajan tuloksiin. Tarkemmin Corridor as a Servicestä on mahdollisuus kuulla Liikennelabran seminaarissa 16.11.2018 Finlandia-talolla.
- Luomme kansalliseksi kilpailueduksemme Suomesta toimivimman portin Aasian ja Euroopan välillä tehostuvissa logistisissa liikennekäytävissä. Mahdollistamme entistä sujuvampia, luotettavampia sekä turvallisempia toimitusketjuja. Tehostamme rajanylitystä yhdistämällä CaaS-alustoilla standardoituvaa ja digitalisoituvaa logistiikkaa sekä automatisoitua rajanylitystä, kommentoivat Tullin johtaja Sami Rakshitsekä Vediafi Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti Lankinen yhdessä alkavien pilottien osalta.
ABB:n uusinta digitekniikkaa Viking Linen uuteen alukseen
- Luontiaika
- 15.11.2018 12:33
Kiinassa rakennettavan Viking Linen matkustaja-autolautan teknologiatoimitusta on laajennettu sisältämään myös ABB Ability™ System 800xA -automaatiojärjestelmä. Järjestelmä integroi voimantuotannon, Azipod®-ruoripotkurijärjestelmän ja aluksen hallintajärjestelmät kaikki yhdelle alustalle. Näin sekä aluksen miehistöllä että maahenkilöstöllä on laaja näkymä kaikkiin turvallisen ja tehokkaan operoinnin edellyttämiin tietoihin. Uusi laiva aloittaa liikennöinnin Turun ja Ahvenanmaan saariston sekä Tukholman välillä vuonna 2020.
Uudella aluksella on tilaa 2 800 matkustajalle. Sen bruttorekisteritilavuus on 63 000 tonnia ja se käyttää polttoaineenaan luonnonkaasua. Automaation lisääminen teknologiatoimitukseen parantaa projektinhallintaa sekä lisää aluksen tehokkuutta ja digitaalisaatioastetta.
Lidlin uusi biokaasurekka käy yhtiön omilla jätteillä
- Luontiaika
- 15.11.2018 11:47
Päivittäistavaraketju Lidl ja energiayhtiö Gasum edistävät kiertotaloutta yhteistyössä. Osana yhteistyötä Lidl toimittaa myymälöidensä biojätteet biokaasulaitoksille, joissa niistä tuotetaan liikennekäytössä hyödynnettävää uusiutuvaa kotimaista energiaa, ympäristöystävällistä biokaasua.
Lidl on ottanut tavarakuljetuksia varten käyttöönsä nesteytetyllä biokaasulla (LBG) kulkevan rekan, johon tankataan myymälöiden jätteistä tuotettua biokaasua.
- Myös päivittäistavarakaupat voivat toteuttaa kiertotaloutta tuottamalla kauppojen biojätteistä uusiutuvaa energiaa. Kun esimerkiksi biojätteestä tuotetaan biokaasua, se saadaan tehokkaasti hyötykäyttöön ja yritys voi käyttää sitä energiana toiminnassaan, kertoo Gasumin myyntiyksikön päällikkö Jani Arala.
Vantti ajaa biokaasukäyttöisillä pakettiautoilla
- Luontiaika
- 15.11.2018 11:42
Energiayhtiö Gasum ja Vantti aloittavat yhteistyön, jossa Vantti ottaa käyttöönsä neljä biokaasulla kulkevaa Iveco Daily -pakettiautoa. Kaasuautoilla ajaminen tukee Vantaan kaupungin tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Biokaasu on kotimainen ja vähäpäästöinen polttoaine, jonka tuotanto edustaa kiertotaloutta parhaimmillaan.
Vantaan kaupungin omistama Vantti ottaa käyttöönsä neljä kaasukäyttöistä Iveco Daily -pakettiautoa, joihin tankataan vähäpäästöistä biokaasua. Vantti tuottaa ateria-, puhtaus-, kiinteistö-, kuljetus- sekä aula- ja turvapalveluja Vantaan kaupungille. Postien, kirjeiden ja pakettien nouto sekä jako kattaa yli 200 toimipisteen jakelualueen. Biokaasulla kulkevat autot valittiin erityisesti niiden ympäristöystävällisyyden vuoksi.
- Vantaan kaupungin tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä ja haluamme olla edelläkävijöitä sekä suunnannäyttäjiä tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Kustannustehokkaat biokaasuautot auttavat hiilidioksidi- ja pienhiukkaspäästöjen vähentämisessä, toteaa Vantin kuljetuspalveluiden palveluesimies Jari Mielonen.
Maastokykyisempi uusi Mitsubishi L200
- Luontiaika
- 09.11.2018 12:58
Mitsubishi on esitellyt Bangkokissa uuden version L200-lava-autostaan, joka tunnetaan tietyillä markkinoilla myös Triton-nimellä. Tänä vuonna 40-vuotispäiväänsä viettävän L200:n uusi malli tulee myyntiin valmistusmaassaan Thaimaassa 17.11. Thaimaan julkaisun jälkeen lava-automalli tulee myyntiin muualla Aasiassa, Lähi-Idässä, Afrikassa, Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Ussi L200 tulee myyntiin kaikkiaan 150 maassa maailmanlaajuisesti.
Uudistuneen muotoilun lisäksi uudessa L200:ssa on muun muassa parannettu nelivetojärjestelmä sekä uusia turvallisuutta parantavia ja kuljettajaa avustavia järjestelmiä. Nelivetovaihtoehtoina ovat Super-Select 4WD ja Easy-Select 4WD, joissa molemmissa on uusittu maasto-ominaisuus, josta löytyy ajotavat soralle, mudalle/lumelle, hiekalle ja kalliolle. Nelivetojärjestelmässä on myös alamäkiavustin.
Iveco Stralis NP kulki ennätyspitkän matkan yhdellä LNG-tankilla
- Luontiaika
- 09.11.2018 12:25
Iveco Stralis NP 460hp -kuorma-auto on kulkenut tiettävästi kaikkien aikojen pisimmän matkan yhdellä LNG-tankillisella osoittaakseen maakaasuajoneuvojen soveltuvuuden tiekuljetuksiin. Lontoosta liikkeelle lähtenyt Stralis NP 4x2 -vetoauto veti perässään kolmiakselista umpiperävaunua, ja yhdistelmän kokonaispaino oli 30 tonnia. Ylitettyään Englannin kanaalin lautalla Doverista Calais’hin se kulki koko 1728 km:n tieosuuden ilman lisäpolttoaineen tarvetta – tämä ylittää ajoneuvon ilmoitetun 1600 km:n toimintasääteen, ja on samalla uusi ennätys. Suoritus vastaa vaikuttavaa noin €230:n tai 40%:n LNG-polttoaineen säästöä menomatkalla dieseliin verrattuna.
-Viime vuonna ajoimme koko Iso-Britannian saaren päästä päähän 400-hevosvoimaisella Stralis NP:llä ilman välitankkauksia, mutta tällä kertaa halusimme asettaa tavoitteen vielä korkeammalle. Meillä oli mahdollisuus näyttää kuinka polttoainetehokas Stralis NP on, ja testata samalla uusinta 460-hevosvoimaista kaasumoottoriamme äärimmäisellä tavalla, Iveco:n vaihtoehtoisten polttoaineiden johtaja Martin Flach kertoo.
-Täytimme tankin ennen Lontoosta lähtöä, ja pysähdyimme tankkaamaan seuraavan kerran Madridissa, kaksi ja puoli päivää lähtömme jälkeen. 100-prosenttisen maakaasun käyttö tarkoittaa, että dieselistä tai AdBlue:sta ei tarvitse huolehtia, eli kyseessä on yksinkertaisin ratkaisu sekä kaluston haltijalle että kuljettajalle.
Huolimatta raskaasta liikenteestä Englannin puolella kanavaa, kovasta vastatuulesta Ranskassa sekä reitin mäkisestä Espanjan-osuudesta, Stralis NP kulutti polttoainetta keskimäärin vain 22,6 kg sataa kilometriä kohti.
Tanska: Ruotsalaisessa kuorma-autossa piirturia peukaloitu, hirmusakot!
- Luontiaika
- 09.11.2018 12:08
Tanskan poliisin raskaan liikenteen valvontayksikkö Tungvogncenter Öst pysäytti lokakuun alussa Kööpenhaminan eteläpuolella Karlslundessa ruotsalaisen kuorma-auton, jota kuljetti puolalainen kuljettaja. Kaikki asiapaperit - ajokortti, auton paperit, lähetysluettelo, ajo- ja lepoajat - näyttivät olevan kunnossa. Poliisi kuitenkin haistoi vilppiä. Tarkemmassa tarkastuksessa löytyi järjestelmä, jonka avulla autolla voitiin ajaa ilman että piirturi rekisteröi ajon.
Tanskan poliisi ei anna yksityiskohtaisia tietoja uudesta järjestelmästä. Se oli ennalta tietoinen uudesta ratkaisusta ja oli etsinyt sitä, mutta vasta nyt sitä onnisti. Poliisin ilmoituksen mukaan ko. tapauksessa oli nähty erityisen paljon vaivaa manipuloinnin salaamiseksi.
Ruotsalainen kuljetusliike ja puolalainen kuljettaja tuomittiin maksamaan 3324 000 Tanskan kruunua (vastaa 470 000 Ruotsin kruunua) sakkoa. Ruotsalainen kuljetusliike ei ole vielä ilmoittanut maksaako vai jättääkö tapauksen oikeuden ratkaistavaksi.
(Trailer.se)
Effer Hiabin omistukseen
- Luontiaika
- 09.11.2018 11:37
Cargoteciin kuuluva Hiab on saattanut päätökseen Effer S.p.A:n oston CTE Groupilta. Kaupan allekirjoittaminen julkistettiin 31. heinäkuuta 2018. Hiabille yritysosto on merkittävä askel kohti tavoitetta olla kuormausnosturien globaali markkinajohtaja ja asiakkaiden ensisijainen yhteistyökumppani.
Effer, jonka pääkonttori sijaitsee Minerbiossa, Italiassa, ja jonka henkilöstöön kuuluu noin 400 työntekijää, on tunnettu korkealuokkaisten nivelpuominosturien valmistaja. Efferin tuotevalikoimaan kuuluvat ajoneuvoalustaiset kuormausnosturit ja erikoisnosturit sekä laivanosturit painottuen raskaisiin nostureihin, joiden nostokapasiteetti on yli 100 tonnimetriä. Jakelusta huolehtii yli 100 jälleenmyyjän verkosto, joka kattaa maailmanlaajuisesti noin 60 eri maata.
Efferin mukaantulo vahvistaa entisestään Hiabin tuotekehitys- ja innovointikapasiteettia, laajentaa nosturivalikoimaa sekä lisää toisiaan täydentävien verkostojen ansiosta myynnin ja jakelun kattavuutta sekä kasvattaa Hiabin osaamista. Nämä yhdistetyt voimavarat vahvistavat merkin ja liiketoiminnan kasvua sekä parantavat kummankin merkin asiakaskokemusta.
Effer jatkaa toimintaansa tunnetun brändinsä ja identiteettinsä puitteissa sekä vakiintuneen jälleenmyyjä- ja jakeluverkostonsa kautta. Effer tulee olemaan osa Hiabin maailmanlaajuista nosturiorganisaatiota. Lorenzo Cipriani jatkaa Efferin toimitusjohtajana ja raportoi Joakim Anderssonille, Senior Vice President, Cranes, Hiab.
VR Transpoint ja Yara sopimukseen rikastekuljetuksista
- Luontiaika
- 09.11.2018 10:35
VR Transpoint jatkaa pyriittitoimituksia Pyhäsalmen kaivokselta Yaran Siilinjärven tehtaille vuoden 2019 alusta alkaen. Sopimus kattaa vuositasolla noin 350 000 tonnin rikastekuljetukset.
Pyriitti kulkee kaivokselta tehtaalle konteissa. Ensi kevään aikana kuljetuksiin saadaan lisää tehoa, kun kuljetuksissa otetaan käyttöön uusi Finnowagon-vaunusto. VR Transpoint on kehittänyt yhteistyössä itävaltalaisen Innofreight GmbH-kalustotoimittajan kanssa uudentyyppistä tavaravaunua, Finnowagonia, suomalaiseen rautatielogistiikkaan.
– Finnowagon-vaunualusta ja sen vaihdettavat kuormatilat tuovat joustavuutta kuljetuksiin. Finnowagonin modulaarinen rakenne tehostaa toimintaa ja tarjoaa monia erilaisia konttiratkaisuja samalle alustalle ja vaunualustan päällä voidaan käyttää muun muassa rikaste- tai säiliökontteja. Vaunualusta kontteineen on painoltaan kevyempi kuin nykyiset vaunuratkaisut. Tämä mahdollistaa tarvittaessa vaunukohtaisesti suurempien kuormien kuljettamisen, mikä lisää rautatiekuljetusten tehokkuutta ja kilpailukykyä, kertoo VR Transpointin myynti- ja markkinointijohtaja Tero Kosonen.
Jyväskylässä kehitetty teknologia mahdollistaa tulevaisuuden älytiet
- Luontiaika
- 09.11.2018 09:43
JAMKissa kehitettyä ja testattua, tavallisiin liikennemerkkeihin liitettävissä olevaa teknologiaa on otettu käyttöön Kroatiassa osana Zagrebin Yliopiston ja JAMKin yhteistä projektia. Projekti sai kansainvälistä huomiota, kun se sai Kansainvälisen tieliiton (IRF) myöntämän Global Road Achievement Award -palkinnon laadunhallinta-kategoriassa Las Vegasissa järjestetyssä konferenssissa torstaina aamulla Suomen aikaa.
Projektissa on JAMKin toimesta luotu automaattinen syöttöjärjestelmä tietokantaan, johon on lopulta tarkoituksena liittää Kroatian kaikki liikennemerkit. Jokainen liikennemerkki liitetään tietokantaan omalla, yksilöllisen sarjanumeron sisältävällä RFID-tagilla. RFID-tekniikka on tuttu esimerkiksi luottokorteista, joissa se mahdollistaa lähimaksun.
– Tässä käytetään samaa passiivista RFID-tekniikkaa kuin luottokorteissakin, mutta vahvistettuna. Liikennemerkkien metalli vahvistaa signaalia niin, että se on luettavissa jopa 30 metrin päästä, kertoo projektissa JAMKin osalta vetovastuussa ollut teknologian lehtori Mikko Keskinen.
Käytännössä tekniikka mahdollistaa sen, että esimerkiksi ohiajava auto sopivalla lähettimellä varustettuna saa luettua kaikki teiden varsille sijoitettujen liikennemerkkien tiedot. Tiedot lukemalla selviää esimerkiksi, mikä merkki on kyseessä, milloin se on asennettu ja milloin se tulisi vaihtaa uuteen. Järjestelmä huomaa myös puuttuvat liikennemerkit, sillä jokaisen liikennemerkin sijaintitieto on tietokannassa.
Kamux haluaa Euroopan suurimmaksi, taas kaksi uutta myymälää Hampuriin
- Luontiaika
- 09.11.2018 09:18
Suomalaisen 3-5 vuotta vanhojen käytettyjen autojen myyntiin keskittyvän Kamux -yhtiön päätä ei palele. Se ilmoitta selkeästi pyrkivänsä alallaan Euroopan suurimmaksi!
Sen uusin tiedote kertoo aikomuksesta avata kaksi uutta myyntipistettä Hampurissa. Sillä on vanhassa Hansakaupungissa jo ennestään kaksi myyntipistettä, eli ensi vuoteen mennessä neljä Kamux-pistettä Hampurissa.
- Saksassa tullaan avaamaan vielä lisää Kamux-autokauppoja, Kamuxin maajohtaja Saksassa, Oliver Michels sanoo ja jatkaa: " Me pyrimme käytettyjen autojen myyjänä ykköseksi Euroopassa"!
Kamux-ketjuun kuuluu nyt 57 myyntipistettä Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Vuonna 2017 liikevaihto oli noin 455 miljoonaa euroa. Ajalla 1-6/2018 lasvua oli 17,5% verrattuna edellisvuoden vastaavaan. Liikevaihtotavoite 2018 on 700 miljoonaa euroa.
Uusi Teboil Syncrogear 75W-80 Autokorjaamomessuilla
- Luontiaika
- 09.11.2018 08:50
Messu-uutuutena julkistetaan uusi Teboil Syncrogear 75W-80 -vaihteistoöljy. Uusi täyssynteettinen Teboil Syncrogear 75W-80 on suunniteltu henkilö- ja pakettiautojen vaihteistoöljyksi niihin käsivalintaisella vaihteistoilla varustettuihin ajoneuvoihin, joissa edellytetään käytettäväksi SAE 75W-80 -viskositeettiluokan öljyä. Tämä viskositeettiluokan öljyjen käyttö on yleistynyt voimakkaasti.
- Perinteisiä 75W-90- ja 80W-90 -luokkien öljyjä alhaisemman viskositeettinsa ansiosta öljy vähentää voimansiirron tehohäviöitä ja näin parantaa auton polttoainetaloudellisuutta,” tuoteryhmäpäällikkö Juha-Pekka Riihimäki kertoo.
Tuote on suunniteltu kattamaan mahdollisimman laaja autokanta. Öljy sopii käytettäväksi esimerkiksi useissa Peugeot-, Citroën- ja Renault-malleissa sekä monissa japanilaisissa ja saksalaisissa automerkeissä, joissa on valmistajan suosituksena on polttoainetta säästävä SAE 75W-80 -viskositeettiluokan öljy.
- Laajan soveltuvuutensa ansiosta öljy sopii hyvin yleisöljyksi monimerkkikorjaamoille, jotka huoltavan useita eri automerkkejä ja -malleja ja haluavat että yksi vaihteistoöljy sopii mahdollisemman moneen autoon, Riihimäki toteaa.
Saksa: Sähköauton tankkauksessa jopa 20% "maahan"
- Luontiaika
- 09.11.2018 08:15
14,5 tai 20,1 kWh/100 km.
Auton kuluttamaa bensaa ja dieseliä on helppo laskea, koska se mitä tankataan myös kulutetaan. Sähköauton "tankkauksessa" käy toisin. Sähkö joka ladataan autoon, ei koskaan päädy täysimääräisenä akkuihin johtuen lämmön menetyksenä sähköjohtojen ja kaapelien vastuksena. Siihen vaikuttavat muun muassa sähkökaapelien halkaisija ja pituus, lämpötila, akkujen varaustilanne ja latauksen teho. Esimerkiksi lyhytkestoinen suurteholataus antaa yleensä huonomman tuloksen kuin useamman tunnin kestävä hidas lataus. Myös latauslaite vaikuttaa tulokseen. Lataus kotipistokkeesta johtaa tavallisesti suurempaan energiahävikkiin kuin nk. Wallbox-laitteesta ladattuna.
Energiahävikki sähköauton latauksess voi olla jopa 20%. Sähköauton omistajan kannalta hävikki on vähintäänkin harmillinen, koska omistajan on se maksettava. Esimerkiksi Smart Fortwo EQ:n kulutus 14,5 kWh ladattuna 22 kW:n Wallboxista nousee 20,1 kilowattituntiin ladattuna tavallisesta kotipistokkeesta. 5,6 kWh:n ero on keskimääräisellä autosähkön hinnalla n. 1,70 euroa/100 km Saksassa.
Kaikki autonvalmistajat eivät ilmoita kulutuseroa yhtä läpinäkyvästi kuin Daimler. Yleensä sähköautolle ilmoitetaan vain sen edullisin kulutuslukema.
(Vogel)
Tanska: Hallitus kiristää otetta kabotaasiin Beier-tapauksen jälkeen
- Luontiaika
- 08.11.2018 19:35
Viime keskiviikkona Tanskan hallitus ilmoitti kiristävänsä entisestään kabotaasi- ja kombikuljetusten valvontaa. Tämä on suoraa seurausta paljastuksista, jotka osoittivat Kurt Beier Transport kuljetusyrityksen pitäneen Filippiineiltä ja Sri Lankasta lähteneitä kuorma-autonkuljettajiaan pakolaisleiriä muistattavissa olosuhteissa.
Kuljetusministeri Ole Birk Olesen ja työministeri Troels Lund Poulsen ilmoittivat, että Tanska tulee esittämänn tiukennettuja vaatimuksia ja nykyistä selvempiä sääntöjä koskien kabotaasi- ja kombikuljetuksia Tanskan osalta juuri päättymässä olevissa neuvotteluissa EU:n uudesta kuljetussopimuksesta. Muun muassa Tanska vaatii kabotaasi- ja kombikuljetuksiin sovellettaviksi Tanskan palkka ja työsuhdesopimuksia.
- Nämä ovat kuljetuksia, jotka suoraan kilpailevat Tanskan omien kuljetusyrittäjien kanssa. Tiellä suoritettujen tarkastusten tulee olla nykyistä tarkempia, tavoitetietoisia ja niiden pitää iskeä kovalla kädellä vakaviin laittomuuksiin, Tanskan ITD:n poliittisen osaston johtaja Jörn-Henrik Carstens sanoo.
(Tanska poliisin suorittamat rahtikuljetusten tarkastukset Tanskan tieverkossa ovat jo tätä ennen olleet kaikkein kovimmat kaikista pohjoismaista. Toim.huom.)
Norja: Slovakialaiset Bring-kuljettajat saivat koevastaukset ennen koetta
- Luontiaika
- 08.11.2018 19:08
Norjan Postille kuljetuksia suorittavat Bring-yhtiön slovakialaiset kuorma-autonkuljettajat saivat oikeat vastaukset eteensä ennen heille määrätyn liikenneturvallisuuskokeen suoritusta.
Romanialainen kuljettaja Lucian Mititelu, joka oli töissä Bring Truckingilla vuosina 2012-2015 videoi tapauksen maaliskuussa 2015. Kokeeseen määrityt kuljettajat olivat kerääntyneet koetta suorittamaan, mutta kokeen valvoja saapui paikalle myöhästyneenä. Silloin naispuolinen Bring Truckingin työntekijä ehdotti kokeen aloittamista ajan säästämiseksi. Hän luki osanottajille oikeat vastaukset ennen kokeen suorittamista. Koetapahtuma jota piti edeltää liikennetuvallisuusluento, kesti kaikkiaan 20 minuuttia usean tunnin sijaan.
Lucian Mititelun mukaan tapaus ei ollut ainutkertainen. Hän ei ollut aiemmin videoinut koetilaisuuksia, koska ei ollut varautunut siihen.
Norjan Postin lehdistöpäällikkö Johan Eckhoff vahvistaa, että video on olemassa ja että se on otettu liikenneturvallisuuskokeen yhteydessä. Hän sanoo, että kaikki väärin perustein hyväksytyt kuljettajat joutuvat uusimaan kokeen.
Lucian Mititelu arvostelee Norjan Postia myös sosiaalisesta alennusmyynnistä. Kuljettajat jotka ajavat eninmäkseen Pohjolassa, saattavat joutua ajamaan jopa kuusi viikkoa peräjälkeen ja slovakialaisilla palkoilla eli 34 Norjan kruunun tuntipalkalla (vajaat 37 Ruotsin kruunua).
Johan Eckhoff kiistää väitteen sosiaalisesta alennusmyynnistä.