LiikenneSuomi: Ammattiliikenne huomioitava EU-päätöksissä
- Luontiaika
- 19.04.2024 11:32
Seuraavalla komission viisivuotiskaudella 2024–2029 liikennesektorille kohdistuu uusia haasteita koko EU-alueella. Samalla se avaa uusia mahdollisuuksia. Liikenneyritysten on mukautettava omia toimintojaan vastaamaan tätä kehitystä, jotta ihmisten ja tavaroiden liikkumista voidaan kehittää ja joustavoittaa, toteaa LiikenneSuomi -ryhmä eli Linja-autoliitto, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry ja Suomen Taksiliitto.
MAN kehittää vetykäyttöistä hTGX -kuorma-autoa
- Luontiaika
- 19.04.2024 09:39
MAN Truck & Bus on ensimmäinen eurooppalainen kuorma-autojen valmistaja, joka tuo markkinoille pienen vetypolttomoottorisarjan. Aluksi suunniteltu noin 200 kappaleen pieni sarja toimitetaan asiakkaille Saksassa, Hollannissa, Norjassa, Islannissa ja valikoituihin Euroopan ulkopuolisiin maihin jo vuonna 2025.
Valmet Automotiven ilmastotyölle 2023 kansainvälinen tunnustus A- !
- Luontiaika
- 18.04.2024 16:25
Valmet Automotive on julkaissut kestävän kehityksen raporttinsa vuodesta 2023. Raportti esittelee yhtiön toimintaa kestävän kehityksen näkökulmasta tärkeimpien tapahtumien, toimenpiteiden ja suunnitelmien kautta. Vuonna 2023 Valmet Automotive panosti edelleen kestävän kehityksen edistämiseen ja sai toiminnastaan merkittävää kansainvälistä tunnustusta, todetaan yhtiön tiedotteessa.
Taas kerran - Green Truck 2024: Scania Super
- Luontiaika
- 18.04.2024 16:12
Scania Super on kahden saksalaisen ammattilehden laajan vertailutestin perusteella julistettu vuoden 2024 Green Truck voittajaksi.
Vuoden Green Truck Award on jaettu 14 kertaa kilpailun alkamisen jälkeen vuonna 2011. Scania on nyt voittanut arvostetun palkinnon 9 kertaa.
Scanialle uusi toimitusjohtaja Hollannista
- Luontiaika
- 18.04.2024 15:55
Johan Uhlin astuu 1.8.2024 Scania uudeksi toimitusjohtakaksi. Hänelllä on takanaan poikkeuksellisen monipuolinen kokemus Scanian tuotannon eri vaiheista: aloitti Scanialla 2002, sittemmin vastuussa bussituotannosta Puolan Slupskissa, sitten ohjaamotuotannosta Oskarshamnissa ja viimeksi alustatoiminnoista Hollannin Zwollessa ja Meppelissä.
Hallitus esittää tieliikenteen yleissopimuksen muutosten hyväksymistä
- Luontiaika
- 18.04.2024 15:32
Hallitus antoi eduskunnalle esityksen, jolla hyväksyttäisiin ja saatettaisiin voimaan tieliikennettä koskevan yleissopimuksen muutokset. Muutosten päätavoitteena on sovittaa kansainvälinen tieliikennesopimus yhteen voimassa olevien valaisinten E-sääntöjen kanssa.
Milence: tavoitteena 1 700 nopeaa latauspistettä Eurooppaan - tj:n haastattelu
- Luontiaika
- 18.04.2024 10:58
Volvon, Daimler Truckin ja Tratonin yhteisyritys Milence pyrkii rakentamaan vuoteen 2027 mennessä vähintään 1 700 nopeaa latauspistettä Euroopan tärkeimmille tavaraliikennekäytäville.
Lopullinen tavoite on varsin kunnianhimoinen, mutta myös ratkaiseva päästöttömän kaukoliikenteen tulevaisuuden kannalta Euroopassa. Lähes kaikki eurooppalaiset kuorma-autovalmistajat yhteen kokoava Milence näyttää olevan ainoa toteuttamiskelpoinen vaihtoehto saada latauskäytävä pääteiden kaupallisten reittien varrelle.
Anja van Niersen on nuoren yrityksen toimitusjohtaja eli henkilö, jolla on melko suuri vastuu. Haasteista huolimatta tie edessä on selkeä, ja ensimmäinen tärkeä askel otettiin viime vuoden lopulla, kun kaikkien merkkien ajoneuvoille avoin kuorma-autojen latauskeskus avattiin virallisesti Venlossa Hollannissa.
Alla on Sustainable Truck & Vanin julkaisema van Niersenin haastattelu.
MAN esittelee uudet eTGX- ja eTGS-kuorma-autot
- Luontiaika
- 18.04.2024 09:02
MAN esittelee IFAT-messuilla ensi kuussa Münchenissä uudet eTGX- ja eTGS-kuorma-autot, jotka on konfiguroitavissa joustavasti erilaisilla akselivälillä, ohjaamoilla, moottoritehoilla, akkuyhdistelmillä ja toimialakohtaisilla laitteilla. Saksalaisen valmistajan mukaan nämä ovat ihanteellinen ajoneuvopohja erilaisiin hyötyajoneuvo- ja kunnallishallinnon sovelluksiin.
Langattomat latausjärjestelmät kevyille ja raskaille sähköajoneuvoille: mielenkiintoinen testi Yhdysvalloissa
- Luontiaika
- 18.04.2024 08:49
Purduen yliopiston insinöörit ja Indianan liikenneministeriö (INDOT) työskentelevät yhdessä kehittääkseen langattomia latausjärjestelmiä, jotka on suunnattu kevyille sähköajoneuvoille sekä nollapäästöisille raskaille kuorma-autoille. Tavoitteena on ladata näitä ajoneuvoja ajon aikana.
Suuret sähköbussitestit käynnissä Bonnissa
- Luontiaika
- 17.04.2024 09:25
Mercedes eCitaro G, Solaris Urbino 18 Electric, MAN Lion’s City E 18 ja Ebusco 3.0 18 metriä. Nämä valmistajat ovat kokoontuneet Bonnissa Saksassa asettaakseen 18-metriset sähköbussinsa suurennuslasin alle vuosittaisessa sähköbussitestissä (E-Bus Test 2024), jota saksalainen kauppamedia Omnibusspiegel on markkinoinut vuodesta 2017 lähtien. Sustainable Bus osallistuu ja raportoi tapahtumasta.
Ammattidiesel käyttöön vasta 2027
- Luontiaika
- 17.04.2024 09:12
Väyläverkon kehittämiseen kohdistuvia säästöjä aikaistetaan ja väylämaksut palautetaan täysimääräisiksi. Hallitus sopi vuosien 2025–2028 julkisen talouden suunnitelmasta kehysriihessä 15.–16.4.2024.
- Liikenne- ja viestintäministeriö säästää hallitusti turvallisuudesta tinkimättä, ministeri Ranne sanoo.
Telitetyissä perävaunuissa siltasääntö voi rajoittaa kokonaismassaa
- Luontiaika
- 16.04.2024 13:58
Siltasääntö lasketaan ajoneuvoyhdistelmän ääriakselin väliltä, mutta myös yhdistelmän akseliryhmien väliltä.
Tiedätkö, mikä on yhdistelmän sisäinen siltasääntö? Kannattaa tietää erityisesti silloin, jos kärrysi on telitetty.
Lähi-idän jännitteet johtavat rahtihintojen nousuun
- Luontiaika
- 16.04.2024 11:18
Lähi-idän jännitteiden kärjistyessä merkittävästi, Iranin MSC Ariesin, Israeliin yhteydessä olevan konttialuksen takavarikoiminen on lisännyt huolta keskeisten kauppareittien turvallisuudesta ja Jebel Alin kaltaisten alueellisten keskusten vakaudesta.
Lisäksi Iran käynnisti koordinoidun hyökkäyksen lauantaina 13. huhtikuuta 2024, jossa oli mukana satoja droneja ja ohjuksia Israelia vastaan. Tapaus on herättänyt pelkoa laajemmasta eskalaatiosta ja merenkulun häiriöistä.
Tilanteen edetessä sidosryhmät seuraavat tiiviisti kehitystä ja valmistautuvat mahdollisiin vaikutuksiin maailmankaupan ja merenkulun markkinoilla.
Tukholman satamissa otetaan käyttöön sähköliitännät laiturissa
- Luontiaika
- 16.04.2024 11:05
Risteilykausi Tukholman satamissa alkaa 16. huhtikuuta, kun AIDAmar saapuu Tukholmaan. Yhteensä 121 risteilyalusta käy satamassa lokakuun loppuun asti kestävän kauden aikana.
Useat risteilyvarustamot investoivat uusiin aluksiin, joissa on nykyaikaisempaa teknologiaa ja jotka käyttävät vaihtoehtoisia polttoaineita. Esimerkiksi tänä vuonna Itämerelle ja Tukholman satamiin saapuu upouusi risteilyalus Mein Schiff 7, joka on suunniteltu kytkeytymään sataman sähköverkkoon laiturissa ollessaan ja käyttämään polttoaineena metanolia. Queen Anne on toinen upouusi risteilyalus, joka debytoi Tukholman satamissa tänä vuonna.
Tavaraliikenteen supistuminen jatkui alkuvuonna
- Luontiaika
- 16.04.2024 11:04
Tavaraliikenne on edelleen supistunut alkuvuonna. Tämä ilmenee Fintrafficin tammi-maaliskuun tilastoista, joiden mukaan tavaraliikenteen määrä rautateillä laski peräti viidenneksen. Myös tieliikenteessä suurten ajoneuvojen – mm. kuorma-autojen – määrät ovat edelleen alentuneet. Lentoliikenteen määrät ovat hienoisessa kasvussa ja etenkin ylilentojen määrä on lisääntynyt viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Liikennetietoa hyödynnetään matkustamisen ja kuljettamisen palveluissa entistä aktiivisemmin.