Scania summer trucks

Scanian teettämän tutkimuksen mukaan fossiilivapaa kaupallinen liikenne ei ole pelkästään mahdollista Pariisin sopimuksen aikarajassa, vaan myös taloudellisesti kannattavaa yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna.

- Nollataso CO2-päästöissä on sektorillamme saavutettavissa Pariisin sopimuksen mukaisissa aikarajoissa, mutta se vaatii erittäin nopeaa muutosta ja todellista yhteistä sitoutumista sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta, Scanian toimitusjohtaja Henrik Henriksson toteaa.

Analyysin mukaan hiilipäästöjen poistamiseksi on useita eri keinoja. Scanian teettämä tutkimus kattaa kolme liikennesegmenttiä: pitkät kuljetukset, jakelun ja kaupunkibussit, sekä neljä maata: Ruotsin, Saksan, Kiinan ja Yhdysvallat.

- Pystymme vähentämään CO2-päästöjä yli 20 prosenttia toimimalla älykkäämmin olemassaolevalla liikennejärjestelmällä, esimerkiksi paremman reitittämisen tai rahdinhallinnan avulla. Lisäksi erilaiset polttoaine- ja voimansiirtoratkaisut vievät fossiilivapaaseen tulevaisuuteen. Biopolttoaineet vähentävät nopeimmin CO2-päästöjä, kun taas sähköistäminen on kustannustehokkainta, Henriksson sanoo.

Scanian mukaan laajamittainen uusien teknologioiden käyttöönottaminen vie aikansa, joten uusien teknologioiden kehittämisen lisäksi infrastruktuurin päivittäminen on tärkeää. Fossiilivapauden saavuttamiseksi vuoteen 2050 mennessä liikennesektorin ja sitä lähellä olevien alojen tulee aloittaa muutos nopeasti ja välittömästi.

Scanian teettämän tutkimuksen mukaan fosiilivapaaan ammattiliikenteen saavuttaminen vuoteen 2050 mennessä noljaa neljään kohtaan: Älykkäämpi logistiikka, sähköistäminen, biopolttoaineet ja polttokennot.