Raskone – nopeasti takaisin tielle

Saksan liittovaltio Tueringenin hallitus epäilee, että Saksan moottoriteistä ja valtateistä muodostettava valtion liikenneväyläyhtiö maan hallituksen vakuutuksista huolimatta saattaa ajautua yksityistetyksi. Tueringenin hallitus vaatii uusia ja entistä tiukempia takeita sille, että 2016 periaatteessa sovittua valtion liikenneväyläyhtiötä ei voida yksityistää.

Epäily elää myös muissa liittovaltioissa Saksassa, minkä ennustetaan johtavan aikataulun pitkittymiseen ja julkiisen keskustelun kiihtymiseen.