MAN - Tapahtumat

Iveco Bus on tähän asti tehnyt tiivistä yhteistyötä bussiensa sähköistämisessä Siemensin (nyt Cummins) kanssa. Hannoverin IAA-näyttelyssä Iveco ja ZF julkistivat uuden yhteistyönsä alkaneen.

Huomiota herättää, että myös Iveco Busin tytäryhtiöllä, FPT Industrialilla, on sähkömoottorit ja -voimansiirrot tuoteohjelmistossaan.

ZF:n tiedetään olevan kärjessä myös polttokenno-vedyn kulutuksen pienentämisessä vetybussien osalta.

Maaliskuussa Iveco Group julkisti "Strategisen suunnitelmansa", johon kuului 600 miljoonan euron sijoitus uuteen teknologiaan Iveco Busin kohdalla.

- Seuraava askel on sijoittaa 300 miljoonaa euroa akkusähkön kehittämiseen ja hyödyntämiseen. ZF on johtavassa asemassa maailmassa näiden järjestelmien osalta ja me haluamme lisätä vauhtia tarvitsemiemme järjestelmien kehittämisessä, Domenico Nucera, Ivecon bussiliiketoiminnan johtaja ilmoitti.

Iveco Bus toimii Euroopan markkinoilla myös Heuliez-bussien tuottajana. Ivecon vetybussit niittävät menestyksiä Iso-Britanniassa samalla kun Ivecon Heuliez vetybussit menestyvät Ranaskassa.

(Sustainable Bus)

 

Tutustu lehtiimme! Tutustumistarjous!
Vuokraa toimitilaa! Toimitilaa tajolla!