Scania V8 – Uusi kuningas!

Elielinaukion ja Asema-aukion alue ilmasta käsin. (Kuva: Miikka Ruohonen / Lentokuva Vallas Oy.)

Elielinaukion ja Asema-aukion arkkitehtuurikilpailu käynnistyy perjantaina 20. marraskuuta. Kilpailun tarkoituksena on löytää alueelle toimiva kokonaissuunnitelma, jonka pohjalta voidaan alkaa valmistella asemakaavan muutosta. Alueen suunnitteluperiaatteet hyväksyttiin kaupunkiympäristölautakunnassa marraskuussa.

Alueen uudistamishanke on osa suurempaa rautatieaseman seutua kehittävää kokonaisuutta, jossa Elielinaukion ja Asema-aukion alueesta halutaan luoda viihtyisä ja elävä osa kävelykeskustaa. Hanke parantaa alueen toimivuutta merkittävästi erityisesti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden näkökulmasta.

Arkkitehtuurikilpailu järjestetään kutsukilpailuna. Kutsumuotoiseen kilpailuun päädyttiin, koska suunnittelukohde on erityisen merkittävä ja jotta varmistetaan riittävän korkeatasoiset ehdotukset. Kilpailijat on valittu esikarsinnan kautta. Suunnitteluryhmien valinnassa otettiin huomioon myös kansainvälisen ja kotimaisen osaamisen tasapaino.

Kilpailussa ovat mukana arkkitehtitoimistot MVRDV, Snøhetta, JKMM Arkkitehdit ja Anttinen Oiva Arkkitehdit tiimeineen sekä Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit ja Arkkitehtitoimisto K2S tiimeineen.

Kilpailuehdotukset yleisön kommentoitavaksi maaliskuussa

Kilpailuehdotukset esitellään uusieliel.fi-sivustolla pian kilpailuajan päättymisen jälkeen maaliskuussa 2021. Yleisön kommentointia varten perustetaan Kerro kantasi -kysely, jossa pyydetään palautetta töistä ja ideoita jatkotyöstöä varten. Saatua palautetta hyödynnetään kilpailun tuomaroinnissa.

Alustavan aikataulun mukaan kilpailun voittaja valittaisiin heinäkuussa 2021. Tavoitteena on laatia alueen uusi asemakaava voittaneen suunnitteluratkaisun pohjalta.

Jos voittajaa ei voida valita ensimmäisen vaiheen perusteella, käynnistetään kilpailun toinen vaihe jatkoon valittujen ehdotusten kesken. Toiseen vaiheeseen valituilla kilpailuryhmillä on mahdollisuus jatkokehittää ehdotuksiaan erilaisten suunnitelmien ja selvitysten avulla. Mahdollinen toinen vaihe käynnistyisi arviolta heinä-elokuussa 2021.