MAN - Vaihtoautot

Malmin lentoaseman ystävät ry on 8.4.2019 valittanut Suomen valtion toiminnasta Malmin lentoasema-asian käsittelyssä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Valitus kohdistuu Helsingin yleiskaavan hallinto-oikeuskäsittelyissä tehtyihin yhdistyksen ja sen jäsenten perusoikeuksien loukkauksiin.

Valituksen ensimmäisenä perusteena on Euroopan ihmisoikeussopimuksen kuudes artikla, oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, Yhdistyksen Helsingin yleiskaavaa koskevasta valituksesta jätettiin hallinto-oikeudessa suuri osa käsittelemättä. Puutteellisesta käsittelystä valitettiin korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka hyväksyi valituksen mutta jätti kuitenkin valituksen kokonaisuutena käsittelemättä. Käsittelemättä jätetyt vaateet olivat merkittäviä yhdistyksen asian käsittelyn kannalta.

Lisäksi yhdistys on valittanut oikeuskäsittelynsä asiakirjajulkisuudesta. Yhdistys on pyytänyt asiaansa koskevia esittelymuistioita. Korkein hallinto-oikeus on evännyt pyynnön asianosaisaseman puutteeseen  vedoten, vaikka yhdistys on varsinainen valituksen tekijä ja ajanut yhdistyksen sääntöjen mukaista asiaansa.

Asiakirjojen luovuttamatta jättäminen rikkoo ihmisoikeussopimuksen 6. artiklan mukaista oikeutta perehtyä asiaansa vastavuoroisesti ja sopimuksen 13. artiklan mukaista oikeutta tehokkaaseen oikeussuojakeinoon. Yhdistyksen sääntöjen mukainen tarkoitus on nimenomaan valituksenalaiseen asiaan eli Malmin lentokentän säiymiseen liittyvien asioiden edistäminen. Yhdistys on kiistatta asianosainen omassa asiassaan.

Kolmanneksi yhdistys on valittanut kulttuuriarvojen käsittelyssä tehdystä yhdenvertaisuusperiaatteen rikkomisesta. Korkein hallinto-oikeus on päättänyt asiassa vastoin Museoviraston lausumaa ja käyttänyt kaikista muista kulttuuriarvokäsittelyistä poikkeavaa tarkoituksenmukaisuusharkintaa, joka ei kuulu sen tehtäviin tai toimivaltaan.