MAN - Vaihtoautot

Maa vajoaa kerrostaloalueella Malmilla, viereen suunnitellaan asuntoja tuhansille.

MAA VAJOAA kerrostaloalueella Fallkullan kiilassa Helsingin Malmilla. Kerrostaloalue rakennettiin vuosina 2003–2006 Malmin lentoaseman naapuriin sen luoteisnurkkaan, kivenheiton päähän Tapanilan asemasta. Pitkin matkaa alueella on ollut ongelmia maan vajoamisen takia.

”Iso runkovesiputki muun muassa meni poikki ja aiheutti isot vesivahingot”, hallituksen puheenjohtaja Marko Klapuri Asunto Oy Helsingin Fallkullan Kuulas -yhtiöstä kertoo Helsingin Sanomille.

Kyseinen Hitas-talo sijaitsee Tasankotien ja Helluntairaitin risteyksessä Fallkullan kiilan asuinalueen sydämessä. Klapurin mukaan ongelmia on ollut koko alueella.

”Muutaman talon alueella meistä lentokentälle päin”, Klapuri kertoo.

PIHAT, KULKUVÄYLÄT ja jopa piharakennukset ovat painuneet, synnyttäneet monttuja ja nyrjähtäneet kenolleen. Muun muassa Koillis-Helsingin lähitieto -verkkosivusto kertoi asiasta viime syksynä. Lähitiedon julkaisemassa kuvassa piharakennusten rivistö on vinksin vonksin, kovin kaukana vatupassin vaakanäyttämästä.

Vajoamat johtuvat alueen savisesta maaperästä. Savea on isoksi osaksi paksukin kerros. Kun savi ajan myötä kuivuu, se supistuu, ja maanpinta laskeutuu kunnes se paikoin romahtaa.

”Ongelmia on ollut pihateiden, pihojen ja muun muassa sadevesikaivojen kanssa. Koko ajan joudutaan remonttia tekemään”, Marko Klapuri kertoo.

Itse talot eivät ole vajonneet, sillä ne on paalutettu. Vajoamiset koskevat talojen ympäristöjä.

”ON JOITAKIN toimia vajoamisten takia tehty. Sähkökaapeleita muun muassa on katkennut, pihateille on tullut painaumia ja kuoppia”, talojen isännöitsijä Juha Juntunen Realia Isännöinti Oy:stä kertoo.

Juntusen mukaan maat Falkullan kiilassa painuvat hiljalleen koko ajan. Savimaata on vaihdettu ”kevyempään” maalajiin, ja se maksaa. Saviperän tuottamat mahdolliset ongelmat ovat Juntusen mukaan todennäköisesti olleet tiedossa jo ennen kuin taloja alettiin alueelle rakentamaan.

(Helsingin sanomat 10.10.2016/Kimmo Oksanen)