Scania 70 vuotta Suomessa

Hallitus esitti katsastustoiminnasta annetun lain muutoksen vahvistamista 14. maaliskuuta 2019. Jatkossa katsastusluvat myönnetään toimijakohtaisina ja yksi lupa oikeuttaa suorittamaan kaikkia katsastuslajeja ja kaikkien ajoneuvoluokkien katsastuksia. Samalla toimijan velvollisuus suorittaa kaikkia luvan mukaisia katsastuksia poistuu.

Katsastuslain muutoksen myötä nykyiset ja mahdolliset uudet yritykset voivat joustavammin perustaa uusia katsastusasemia ja räätälöidä palvelukokonaisuuksia. Muutoksen myötä helpotetaan myös katsastajien jatkokoulutukseen pääsyä.

Lisäksi muutos selkiyttää katsastustoiminnan valvontaan liittyvää sääntelyä ja laajentaa Liikenne- ja viestintäviraston mahdollisuutta asettaa katsastusluvan haltijoihin ja katsastajiin kohdistuva uhkasakko tilanteissa, joissa viraston määräyksiä tai kieltoja ei noudateta.

Katsastuslainsäädäntöä on uudistettu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen lakimuutokset tulivat voimaan 3.7.2017. Katsastusaikavälien muutosta koskeva valtioneuvostonasetus tuli voimaan 20.5.2018. Katsastuslain muutos helpottaa toimialan toimintaedellytyksiä ja vähentää viranomaistyön tarvetta. Uudistus oli osa hallituksen kärkihanketta säädösten sujuvoittamiseksi.

Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa ajoneuvojen katsastustoiminnasta annetun lain muutos 15. maaliskuuta 2019. Muutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1. marraskuuta 2019.