MAN - Vaihtoautot

Volvo Trucks Driver Challenge 2018 kuljettajakilpailun maailmanfinaali järjestettiin 13.-14.2018 Göteborgissa. Finaaliin osallistui 33 kuljettajaa eri maista. Voiton vei Piotr Krahel Puolasta, toiseksi sijoittui Bert Johansson Ruotsista ja kolmanneksi ajoi maitoautoa työkseen ajava Simo Laukkanen Kuljetus Laukkanen Ky:stä.

Kuudetta kertaa tänä vuonna järjestetty Volvo Trucks Driver Challenge –ajotaitokilpailu keskittyi polttoainetaloudellisuuteen, tuottavuuteen sekä turvalliseen ajotapaan. Kokonaisuutena kilpailussa mitataan kaikkia kuljettajan jokapäiväisessä työssään tarvitsemina taitoja. Kuljettajien ajotaidoilla on suuri merkitys yrityksen tuottavuuteen ja tuloksentekoon. Kuljettajat vaikuttavat ammattiosaamisellaan suuresti myös teiden turvallisuuteen. Kuljetusala kasvaa jatkuvasti, ja ammattitaitoisista kuljettajista on maailmanlaajuisesti iso pula.

Volvo Driver Challenge nostaa kuljettajien ammattiosaamisen merkitystä esiin. Simo Laukkanen korostaakin, kuinka tärkeää on pysyä mukana kuljetusalan jatkuvassa kehityksessä.

- Koskaan ei pidä tuudittautua siihen, että osaisi jo kaiken, vaan pyrkiä analysoimaan omia taitoja ja etsiä kehityskohteita, Simo Laukkanen pohdiskelee.

Laukkanen toteaa myös, että Driver Challengen kaltaiset ajotaitokilpailut ovat erinomaisia paikkoja löytää omia ammatillisen kehittymisen paikkoja.

- Vaikka tuli hyvä sijoitus, niin heti alkoi päässä analyysi, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Tärkeää ei niinkään ole se, että näkee, mitä osaa, vaan että näkee, mitä voi vielä oppia, Laukkanen avaa omaa kehitysfilosofiaansa.

Simo Laukkanen kiittelee Volvo Trucks Driver Challenge 2018 –ajotaitokilpailun järjestäjiä hyvistä kisajärjestelyistä ja hienosta elämyksestä.

- Kisakokonaisuus oli luotu erinomaisen hyvin ja ensimmäisen päivän harjoittelut toivat kivan rentouden koko tapahtumalle, jonka jälkeen itse kisaosuuksien ajaminen tuntui jopa leppoisalta.

Simo nautti kilpailussa myös verkostoitumisesta muiden maiden kuljettajien kanssa ja kuunteli suurella mielenkiinnolla minkälaisella kalustolla ja minkälaisissa tehtävissä muissa maissa työskennellään.

Volvo Trucks Driver Challenge 13.-14.9.2018

· Kilpailu on järjestetty joka toinen vuosi vuodesta 2009 lähtien
· Kisaan osallistui 12 000 kuljettaja eri puolilta maailmaa ja jokaisen maan voittaja pääsi maailmanfinaaliin, johon osallistui 33 kuljettajaa.
Fokusalueet tämän vuoden kisassa olivat polttoainetaloudellinen, tuottava sekä turvallinen ajotapa.
Maailmanfinaalissa ajettiin Volvo FH ja FMX autoilla kahdella radalla, joista toisella mitattiin polttoainetaloudellisuutta ja toisella tuottavuutta.