MAN - Vaihtoautot

Autoliitto (AL) kritisoi tiedotteessaan hallituksen eduskunnalle antamaa esitystä päivä-, rike- ja yhteisösakkojen korottamisesta.

Hallituksen esityksen mukaan päiväsakot aiotaan alinta tuloluokkaa lukuun ottamatta kaksinkertaistaa. Alimman tuloluokan päiväsakkoa ollaan puolestaan korottamassa 50 %.

Rikesakkoja aiotaan nyt korottaa pääsääntöisesti noin 25 %, kun vielä hallituksen esityksen luonnoksessa rikesakkoja oltiin jopa 1,5-kertaistamassa. Rikesakkoihin suunniteltu korotus kuitenkin alentui lausuntokierroksella tulleen palautteen vuoksi. Lisäksi hallituksen esitykseen sisältyy mahdollisuus korottaa rikesakon enimmäismäärä 400 euroon saakka ilman asian käsittelyä eduskunnassa.

”Keskeinen ongelma on, että tässä asiassa rangaistukset ja verotus on sotkettu keskenään. Korotusta on perusteltu valtiontaloudella eikä liikenneturvallisuudella, mikä on ristiriidassa kriminaalipolitiikan kanssa. Ylinopeus on tuomittava ja rangaistava rikos eikä siihen pidä kenenkään syyllistyä. Rangaistusten pitää kuitenkin olla oikeassa suhteessa kaikkiin muihin rikoksiin”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa tiedotteessa.

 

 

Hallituksen tiedotteen mukaan rikesakkojen pienemmästä korotuksesta huolimatta valtiontaloudellinen kokonaistavoite säilyy luonnoksen mukaisena. Erotus katetaan lisäämällä automaattista nopeusvalvontaa.

”Käytännössä tämä tarkoittaa, että poliisin tulee suorittaa nopeusvalvontaa niin, että valtiontaloudelliset tavoitteet täyttyvät. Tämä voi johtaa siihen, että rajallisilla resursseilla nopeusvalvontaa tehdään siellä, mistä saadaan paras tuotto, ei siellä, missä sillä olisi suurin liikenneturvallisuusvaikutus. Tätä ei voi pitää hyväksyttävänä”, Nieminen sanoo tiedotteessa.

Autoliitto haluaa laajentaa rikesakon soveltamisalaa.

Päiväsakkojen kaksinkertaistaminen johtaa Autoliiton mukaan rangaistuksen suuruuden ja teon yleisvaarallisuuden karkaamisen entistä kauemmaksi toisistaan. Jatkossa esimerkiksi 6000 euron nettokuukausituloilla 20 km/h ylitys 100 km/h rajoitusalueella merkitsee 285 euron rikesakkoa, mutta 1 km/h kovempi ylitys nostaa sakon 1870 euroon, kun summat ovat tällä hetkellä 200 ja 950 euroa. Autoliiton mukaan on ilmiselvää, ettei teon yleisvaarallisuus tai moitittavuus lisäänny samassa suhteessa tuon yhden kilometrin tuntinopeuden myötä.

”Tieliikennelain kokonaisuudistuksen yhteydessä pitäisi rikesakon soveltamisalaa laajentaa nykyisestä 20 km/h:sta 30 km/h ylinopeuksiin. Koska Suomessa nopeusrajoitukset vaihtelevat käytännössä 20 km/h välein, muutoksella saataisiin poistettua osittain inhimillisestä erehdyksestä johtuvat virheet ankaran päiväsakkojärjestelmän piiristä. Muutkin toimijat, kuten Liikenneturva ovat esittäneet tämän asian selvittämistä”, Nieminen toteaa tiedotteessa.