MAN - Vaihtoautot

Moottorikaupunki Detroitissa alkoi 11. tammikuuta 2016 yksi Pohjois-Amerikan suurimmista autonäyttelyistä North American International Auto Show 2016 (NAIAS). 24. päivään asti kestävässä tapahtumassa on esillä paljon henkilöautouutuuksia, mutta mielenkiintoisia uutuuksia myös lava- ja maastoautopuolelta.

Nissan Titan Warrior -konseptilava-autossa on Cumminsin 390 hevosvoimainen, 5-litrainen V8 turbodieselmoottori. Ajoneuvossa on uusittu ulkomuoto, jota Nissan kutsuu ”moderniksi panssariksi”. Ajoneuvon korkeutta on kasvatettu 2070 mm ja leveyttä 2200 mm.

Kian Detroitissa esittelemä katumaastoautokonsepti tottelee nimeä Telluride. Premium-luokan katumaastoautokonsepti on jokapyörävetoinen hybridi, jonka voimanlähteenä toimii 3,5-litrainen 270 hevosvoimainen V6 GDI-moottori ja 130 hevosvoimainen sähkömoottori, joiden yhdistetty tuotto on 400 hevosvoimaa. Tellluridessä on scifimäistä teknologiaa. Esimerkkinä etupenkeissä olevat sensorit, jotka tarkkailevat kuskin ja apukuskin ”tärkeitä terveystoimintoja”. Jos järjestelmä havaitsee energiatasojen laskua, aktivoituu katossa oleva led-paneeli, josta tulee virkistävää valohoitoa.

 


NAIAS 2016 -näyttelyssä näki päivänvalon uusi Ford F-150 Raptor, jonka kori on valmistettu voimakkaasta alumiinista, jokai tekee täysin uudesta Raptorista 226 kiloa kevyemmän aikaisempaan malliin verrattuna.

Honda Ridgelinessa on 3,5-litrainen IVTEC V6 moottori yhdistettynä kuusiportaiseen automaattivaihteistoon. Hondan mukaan lava-auto tulee olemaan saatavilla etu- ja nelivetoisena.

Volkswagen Tiguan GTE Active Conceptia lupaillaan Yhdysvaltain markkinoille vuonna 2017. Tiguan GTE on jykevämpi ja maastokelpoinen hybridiversio uudesta Tiguanista.