MAN - Vaihtoautot

VW-konserni on kiihdyttänyt tiedotustoimintaansa äärimmilleen. Media autoalan ulkopuolellakin täyttyy VW:n tiedotteista, jotka kertovat  jättivalmistajan keskittymisestä tulevaisuudessa sähköautoihin kaikilla tuotemerkeillään.

Samalla maapallon toisella puolella toimiva autoalan jättiläinen Toyota kiihdyttää tidotustoimintaansa keskittymisestään polttokenno/vety-tekniikan kehittämiseen sähköautojensa voimanlähteeksi.

"Näköpiirissä olevan ajan puitteissa akkusähköllä toimiva sähköauto on tehokkain tapa vähentää hiilidioksidipäästöjä tieliikenteessä",  VW-konsernin pääjohtaja Herbert Diess sanoo antaen tukensa VW:n julkisuusoffensiiville keskittymisestä akkusähköllä toimiviin sähköautoihin tulevaisuudessa. BMW ja Daimler näyttävät yhtyvän samaan leiriin.

"Voimme ymmärtää, että jotkut haluavat keskittyä akkusähköön. Mutta me uskomme, että tarvitsemme molempia, sekä akkusähkö- että polttokenn/vety-tekniikan kehittämistä", Toyota kuittaa. Toistaiseksi polttokenno/vety-tekniikka on kallis, mutta se kehittyy kaiken aikaa. Se ei ole riippuvainen sähköverkosta eikä akkujen vaatimista rajallisista raaka-aineista. 

"Vaikka vielä tarvitsemme aikaa, pikkuautojakin tulee vielä polttokenno/vety-sähköllä", Toyota vakuuttaa. Toyota-leiriin liittyvät myös mm. pikkuautovalmistaja Daihatsu ja hyötyautovalmistajat Hino ja Nikola.

Maailmalla USA:n Kalifornia on myös vetytankkausasemiensa osalta tulevaisuuden autotekniikan koekenttänä käytännön testikehityksen kärjessä.