MAN - Vaihtoautot

Pohjolan Liikenne ottaa käyttöön täysin uudenlaiset sähköbussit pääkaupunkiseudun HSL-liikenteessä. Elokuussa käyttöön tuleva bussimalli edustaa teknologiaa, jossa bussit perusladataan yöaikaan varikolla ja latausta täydennetään tarvittaessa työpäivän aikana. Bussit toimittaa kiinalainen Yutong, joka on kehittänyt sähköbusseja kahdenkymmenen vuoden ajan.

Suurin osa Pohjolan Liikenteen uusista sähköbusseista otetaan käyttöön elokuussa. Tammikuussa 2020 Leppävaaran bussien määrä kasvaa vielä viidellä.

Valmistautuminen sähköbussiliikenteeseen alkoi Suomessa toden teolla syksyllä 2018, kun Helsingin seudun liikenne (HSL) käynnisti kilpailutuksen, jossa liikennöitsijöiltä vaadittiin ensimmäisen kerran sähköbusseja.

 - HSL edellytti kilpailutuksessa viittä sähköbussia Leppävaaraan. Me tarjosimme niitä 25 ja lisäksi 10 Keravalle. Osoitimme, että sähköbusseilla voi menestyksekkäästi osallistua sopimusliikenteen tiukkoihin kilpailutuksiin, kertoo Pohjolan Liikenteen toimitusjohtaja Heikki Alanko.